Lue myös
koristekuvaViron kylpylät ovat äärimmäisen monipuolisia, ja niiden joukosta kuka tahansa voi löytää unelmiensa kylpylän. Eniten kylpylöitä on suurimmissa kaupungeissa, mutta kylpylähotelleja on myös pienillä paikkakunnilla ja kansallispuistoissa metsien keskellä. Lue lisää Viron kylpylöistä
Hotelleja – Amsterdam
Linkit ovat hotellipalvelun mainoslinkkejä.
Booking.com
Ilmoitus
kanavakierros laivalla
Yksi hyvä ajanviete perheille on ottaa osaa kanavaristeilylle. Niitä on monenmoisia, ja ne tarjoavat ympäri vuoden rauhallisen ja turvallisen tavan tutustua kaupunkiin ja sen ainutlaatuisiin katunäkymiin.

Perheen kanssa Amsterdamissa

Amsterdam on kaupunki, jonne kaikkialta maailmasta suunnataan lähinnä paheet mielessä, eikä se näin ollen ole ideaali kaupunkilomakohde perheille, joilla on minkään ikäisiä lapsia tai nuoria matkassa mukana.

Tietyin varauksin sinne kuitenkin voi lähteä, ja parhaiten siellä pärjää jos tietää missä perheiden on hyvä liikuskella ja mitä paikkoja kannattaa vältellä. Amsterdamissa on hyvät ostospaikat, siellä on mielenkiintoisia kirpputoreja ja torikatuja, siellä on ruokia, jotka maistuvat lapsille ja nuorille, ja siellä on kaikenlaista nähtävää Anne Frankin kotitalosta kauniisiin kanavarantoihin ja museoihin.

Parhaat matkustusajat

Amsterdamiin matkustetaan nykyään ympäri vuoden, ja vaikka talvikuukaudet ovat hiljaisempia kuin kesäkuukaudet, on siellä talvisinkin melkoisesti vierailijoita. Vuoden 2008 talouskriisin seurauksena Amsterdam alkoi voimakkaasti panostaa turismiin, ja viime vuosikymmenen aikana kaupungissa vierailevien määrä on lähes tuplaantunut. Edelleen vilkkaimpia aikoja ovat viikonloput, koulujen loma-ajat ja keskikesä, jolloin etenkin elokuussa Amsterdam on aivan pullollaan turisteja. Erityisen vilkkaita ja kalliita ajankohtia lähteä Amsterdamiin ovat aika joulusta loppiaiseen, pääsiäinen, heinä-elokuu ja lokakuun jälkipuoliskon lomaviikot.

Kaikkein parhaita matkustusaikoja säiden ja yleisen vilkkauden puolesta ovat toukokuu, kesäkuu, syyskuu ja lokakuu. Jos kaupunkiin mielii jalkapallo-otteluun tai kulttuuririentoihin, ovat syyskuukaudet parempia kuin kevät, jolloin jo huhti-toukokuussa jalkapallo-otteluita on vähän. Jos kaupunkiin matkustaa kouluikäisten lasten tai nuorten kanssa, hyvä kuukausi on kesäkuu. Viikonloput ovat yleensä vilkkaampia kuin viikot, eikä Amsterdamiin kannata lähteä liian lyhyelle lomalle, sillä se on melko laaja kaupunki. Amsterdamissa kannattaa viettää useampi kokonainen päivä, ja kaupunkiin voi saada jonkinlaisen otteen, jos siellä viihtyy ainakin kolme kokonaista päivää.

Ruoat ja ruokailu

Amsterdamissa on tarjolla kaikenlaisia ruokia, ja siellä on helppo valita ruokia, joita haluaa syödä. Katukuvassa on tuhottomasti aasialaisia ravintoloita, pihviravintoloita, pikaruokapaikkoja, pizzerioita, hampurilaisravintoloita ja kebabpaikkoja. Aasialaisten ruokien valikoimat ovat monipuolisia, ja tarjolla on hyvin sushia ja muita trendikkäitä aasialaisia ruokia mutta myös muita, joita ei välttämättä tule Suomessa vastaan.

Erityisen hyvät ja tasokkaat aasialaisten ruokien valikoimat ovat vanhankaupungin ja päärautatieaseman välillä kulkevan Zeedijk -kävelykadun varrella ja tienoilla, missä on Amsterdamin pieni kiinalainen kaupunginosa. Aasialaisia ruokia tarjoavia ravintoloita, jotka voivat olla mitä tahansa kiinalaisista korealaisiin, malesialaisiin, vietnamilaisiin ja yleisaasialaisiin, tulee vastaan muuallakin, ja usein ne ovat etenkin lounasaikaan kaikkein edullisimpia ravintoloita. Aasialaiset ravintolat soveltuvat hyvin myös kasvissyöjille ja osa vegaaneillekin.

Paljon erilaisia ruokia on tarjolla myös ostoskaduilla, jotka kulkevat Dam-aukiolta poispäin. Sellaiset huvittelualueet kuten Leidseplein ja Rembrandtplein ovat käteviä ravintolalle, sillä niillä on lähes aina toiminnassa olevia terasseja ja ravintoloiden kirjo on melkoinen.

Amsterdamissa ei ole vaikea löytää mieleistään ravintolaa, mutta hintataso on monin paikoin korkea, lähes kotimaan tasolla ja joskus ylikin. Ruokamenoissa voi säästää huomattavasti jos syö osan aterioista muualla kuin ravintoloissa. Hotelliaamiainen on aina hyvä, sillä aamiaisen löytäminen voi olla hankalaa ja ne saattavat olla täysin ylihintaisia.

Lisää tietoa Amsterdamin ruoista ja ravintoloista saa niistä kertovalla sivulla

Ostoksilla koko perheen kanssa

Amsterdam on monipuolinen ostoskaupunki, jossa kauppoja on erityisen paljon Dam-aukion [kartalla] tuntumassa. Sen laidalla on kaupungin hienoin tavaratalo ja sen vieressä, kuninkaanlinnan takana on Magna Plaza -ostoskeskus, joka oikukkailla säillä on kätevä paikka viettää aikaa. Dam-aukiolta lähtevät kadut ovat kaupungin pääasiallisia ostoskatuja, mutta niillä on lähinnä vain ketjuliikkeitä ja kauppoja, joita tulee vastaan monessa muussakin kaupungissa.

Albert Cuypstraat
Albert Cuypstraat

Uniikimpaa tarjontaa, jota ei muualla niinkään näe, näkee toreilla ja pikkuliikkeissä, joita on Prinsengrachtin, Keizersgrachtin ja Herengrachtin varrella. Niiden välissä kulkeva Leidsestraat [kartalla] on erityisen hyvä kauppakatu, ja tämä katu on kaikin tavoin kätevä Leidsepleinin ja Singelin välillä kulkiessa. Leidsestraatin kulmauksen vieressä on Singelin kanavan rannoilla kukkamarkkinat, jotka nykyään ovat kylläkin täysin turistivoittoiset. Muualla ydinkeskustassa Waterloopleinin kirpputori on toiminnassa muulloin kuin sunnuntaisin ympäri vuoden, ja yksi värikäs vierailupaikka muulloin kuin viikonloppuisin on Albert CuypstraatAlbert Cuypstraat [kartalla], joka on pitkä torikatu ja jonka tarjonta on monipuolista ja ydinkeskustaan nähden edullista.

Lisää asiaa ostoksista Pienen matkaoppaan sivuilla

Liikkuminen paikasta toiseen

Amsterdamissa valtaosa matkoista tehdään kävellen mutta siellä on toimiva joukkoliikenneverkosto, jonka raitiovaunut ovat parhaita paikasta toiseen siirtymiselle. Raitiovaunut kulkevat päärautatieasemalta lähes kaikkialle kaupunkiin, ja Amsterdamiin suuntaavan on yleensä paras selvittää mikä on majapaikan lähin ratikkapysäkki ja mitkä linjat sinne kulkevat. Metro ei ole turistille yhtä kätevä, mutta sillä pääsee päärautatieasemalta nopeasti vanhankaupungin pääaukiolle, Waterloopleiniin ja Ajax Amsterdamin käyttämälle stadionille. Linja-autot kulkevat nekin, mutta niistä on hyötyä vain erikoistapauksissa.

raiviovaunu
Raitiovaunut ovat parhaita paikasta toiseen siirtymiselle Amsterdamissa. Ne kulkevat päärautatieasemalta lähes kaikkialle kaupunkiin.

Liikkuminen julkisilla on kohtuuhintaista jos hankkii pitkään voimassa olevan lipun, mutta yksittäiset matkat ovat melko hintavia. Lipun voi ostaa esimerkiksi raitiovaunujen takaosissa olevalta lippuluukulta, automaateista, joita on useimmilla ratikkapysäkeillä, ja kaikilla metroasemilla ja kioskeista, joita on asemilla ja joissain muissakin paikoissa. 0–3-vuotiaat matkustavat ilmaiseksi, 4–11-vuotiaat saavat tuntuvan alennuksen ja 12-vuotiaasta lähtien joutuu ostamaan aikuisten lipun. 24 tunnin lippu aikuisilta maksaa 7,50 €, lapselta 2,50 €.

Yksi hyvä ajanviete perheille ja muillekin on ottaa osaa kanavaristeilylle. Niitä on monenmoisia, myös perheille suunnattuja, ja ne tarjoavat ympäri vuoden rauhallisen ja turvallisen tavan tutustua perinpohjaisesti kaupunkiin ja sen ainutlaatuisiin katunäkymiin.

Kanavaristeilyjen lisäksi lautat, joille voi mennä normaalin julkisten lipun kanssa, ovat käteviä perheille. Ne lähtevät päärautatieaseman takaa ja menevät yli IJ-joen paikoille, joilla on kaikenlaista nähtävää ja myös perheille erityisen sopivia vierailupaikkoja.

Lisätietoa liikkumisesta Pienen matkaoppaan sivuilla

Parhaat alueet perheille

Perheille soveltuvia alueita ovat etenkin Dam-aukio lähistöineen, Singelin ja Prinsengrachtin välissä olevat alueet, niiden vieressä oleva Jordaan-kaupunginosa ja Museumplein, joka on museoiden hallitsema alue lähellä Leidsepleiniä ja myös Albert Cuypstraatia, joka sekin on viikolla hyvä vierailupaikka perheille.

Kanavien rantakadut ovat erittäin miellyttäviä ja vaikka niillä pyörii turisteja ympäri vuoden, ovat ne laajoja alueita, joilla on aina tilaa. Niiden varrella on paljon veneitä, asuntolaivoja, museoita, kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Erityisen hyvä alue on Prinsengrachtin rannoilla, missä on Anne Frank Huis [kartalla] ja paljon kaikenlaista muuta nähtävää. Jos Prinsengracht-kanavan ylittää näillä kohdin, kannattaa kävellä kohti Noordermarkt -aukiota, joka on Jordaan-kaupunginosan keskus ja jonka tuntumassa on paljon kaikenlaista, toreista kahviloihin ja kauppoihin. Erityisen hyvä vierailuaika on maanantaiaamu, jolloin on parikin toria, ja myös lauantaisin Jordaanissa on tori ja muutakin säpinää. Kanaviin voi hyvin tutustua myös kanavaristeilyllä, ja sellaiseen voi esimerkiksi nousta juuri Anne Frankin kotitalon lähistöllä.

Prinsengracht-kanavan tienoita
Kanavien rantakadut ovat erittäin miellyttäviä ja vaikka niillä pyörii turisteja ympäri vuoden, ovat ne laajoja alueita, joilla on aina tilaa.

Huonoin alue perheille on ehdottomasti ”punaisten lyhtyjen alue”, joka periaatteessa on Nieuwmarkt-aukion ja Oudezijds Voorburgwal -kanavakadun välimaastossa. Se on Oude Kerk -kirkon vierestä kulkeva kanava, ja etenkin sen ja viereisen kanavan (Oudezijds Achterburgwal) rannat ovat varsinaisia paheiden pesiä. Sinne ei kannata lähteä minkään ikäisten lasten tai nuorten kanssa, ja periaatteessa se on täysin K-18-aluetta.

Perheille sopivat hotellit ja muut majapaikat

Amsterdamin hotellit ovat ympäri vuoden hintavia, ja niiden hintataso nostaa kaupunkiin suuntautuvan matkan hintaa huomattavasti. Edullisia vaihtoehtoja ei juuri ole, mutta jos majoittuu muualle kuin aivan ytimeen, voi majoituskuluissa säästää. Keskustassakin kuitenkin on varsin hyviä vaihtoehtoja, ja yksi perheille sopiva, keskeinen hotelli on Singel Hotel, jossa on esimerkiksi kolmen hengen huoneita. Se on parhaiden ostostienoiden alueella, ja sinne majoittuvan on helppo lyhyessäkin ajassa tutustua kaikkiin ydinkeskustan alueisiin.

Toinen hotelli, josta perheet ovat pitäneet ja joka on kohtuuhintainen, on Owl Hotel, jossa on neljän hengen huoneita. Hotelli sijaitsee aivan Museumpleinin vieressä, ja se on kaikin tavoin hyvä hotelli perheille.

Kaikki Booking.comin hotellit Amsterdamissa

Lisää tietoa Amsterdamiin suuntaaville perheille:

I Amsterdam antaa vinkkejä kaupunkiin suuntaaville perheille

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2017/11

Älä majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.

Tilaa uutiskirjeemme

Lue ensimmäisten joukossa uusista oppaista, artikkeleista ja muista Pienen matkaoppaan kuulumisista.

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti