Saksa – Lisää kiinnostavia paikkoja
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Berliinissä on vuodesta 2022 lähtien ollut vain yksi lentoasema, eivätkä sen muut lentoasemat ole enää toiminnassa. Jos loma on lyhyt eli parin kolmen päivän mittainen, kannattaa hotelli varata lentoaseman ja päärautatieaseman väliä kulkevan paikallisjunan reitin varrelta. Matkat Berliiniin, liikkuminen paikan päällä ja majoittuminen
koristekuva Bremeniin ei enää ole yhtä helppo matkustaa kuin ennen, ja nykyään sinne on paras matkustaa niin, että yhdistää vierailun siellä jonkin muun kaupungin kanssa. Bremeniin niin lentäen, rautateitse kuin linja-autollakin saapuvan on erittäin helppo siirtyä asemilta ydinkeskustaan tai muualle kaupunkiin.
Lue myös
koristekuvaViron kylpylät ovat äärimmäisen monipuolisia, ja niiden joukosta kuka tahansa voi löytää unelmiensa kylpylän. Eniten kylpylöitä on suurimmissa kaupungeissa, mutta kylpylähotelleja on myös pienillä paikkakunnilla ja kansallispuistoissa metsien keskellä. Lue lisää Viron kylpylöistä
Hotelleja – Frankfurt
Linkit ovat hotellipalvelun mainoslinkkejä.
Booking.com
Ilmoitus
Rathenauplatz
Frankfurt on Saksan keskus monessa eri mieless, sill sen lentokentt ja rautatieasema ovat maan vilkkaimpia ja niilt psee miltei minne tahansa. Frankfurt tunnetaan mys liike-elmn keskuksena.

Frankfurtin kaupunginosia ja alueita

Frankfurt am Main on Hessen-osavaltion (engl. Hesse) suurin ja Saksan viidenneksi suurin kaupunki. Sen rajojen sispuolella asuu noin 735 000 ihmist ja koko metropolialueella asuu pysyvsti 2,3 miljoonaa ihmist. Asukkaista yli 50 % on joko maahanmuuttajia tai maahanmuuttajataustaisia, ja kaupungissa asuu noin 180 maan kansalaisia. Kaupungissa on suuri mr turkkilaisia maahanmuuttajia tai heidn jlkelisin, ja Frankfurt on mys tunnettu siit, ett siell on Euroopan toiseksi eniten korealaisia maahanmuuttajia. Frankfurtissa on 46 kaupunginosaa, joista pienin on vanhakaupunki (Altstadt ) ja suurin joen toisella puolella oleva Sachsenhausen.

Frankfurt on Saksan keskus monessa eri mieless, sill sen lentokentt ja rautatieasema ovat maan vilkkaimpia ja niilt psee miltei minne tahansa. Frankfurt tunnetaan mys liike-elmn keskuksena, mist ovat osoituksena Euroopan keskuspankin rakennukset, ja Euroopan vilkkaimpiin kuuluva prssi.

Frankfurtissa englannin kielt puhutaan enemmn kuin monessa muun maan kaupungissa, ja osa sen asukkaista hallitseekin englantia paremmin kuin saksaa. Kansainvlisyys nkyy katukuvassa monin eri tavoin, ja se on tuonut kaupunkiin niin hyv kuin pahaakin. Taunusstrassen varrelle, niin sanotulle punaisten lyhtyjen alueelle on kerntynyt paljon menosta pudonneita, ja viereisen Mnchener Strassen varrella on valtava mr autenttisia ravintoloita, joiden ruoat tulevat monesta maailman kolkasta.

Katujen ja aukioiden nimist

Saksassa on monessa paikoissa kytss ”ß”, joka korvaa kaksi ss (”ss”). Vaikka monessa kartassa ja muussa yhteydess paikan pll on kytetty ß-kirjainta, kytetn tss oppaassa selkeyden vuoksi aina sen sijaan kahta s-kirjainta.

Bahnhofsviertel – Kaupunginosa prautatieaseman ja ydinkeskustan vlimaastossa

Frankfurtin vrikkin kaupunginosa on Bahnhofsviertel [kartalla], jossa on erityisen paljon maahanmuuttajia, hotelleja, ravintoloita ja kaikenlaisia, lhinn arkisia tuotteita myyvi liikkeit. Siell on jonkin verran baareja, epmrisi kortteleita mutta mys nykyn entist enemmn sijoituspankkeja, jotka ainakin toistaiseksi kaikki elvt sulassa sovussa keskenn. Se on aina vilkas, ja mys sunnuntaisin, jolloin muualla kaupungissa on vain vhn kauppoja avoinna, Bahnhofsvierteliss on mahdollista tehd ainakin jonkinlaisia ostoksia.

Kaiserstrasse
Kaiserstrassen varrella ja sivukaduilla, kuten mys rautatieaseman kummallakin puolella ja lhikaduilla, on melkoinen mr mit erilaisimpia hotelleja, joissa kuka tahansa voi huoletta viett yns.

Hauptbahnhof eli prautatieasema on paikka, joka monelle kaupunkiin saapuvalle tulee ensimmiseksi tutuksi. Siell voi haukata aamiaista kukonlaulun aikaan, ja siell voi tehd kaikenlaisia hankintoja sunnuntaisin ja muina hankalina ostosaikoina. Rautatieasema on suuri, ja sen kautta psee kaikkialle Saksaan ja mys muualle Eurooppaan. Sen vieress on linja-autopyskkej, joilta lhtee busseja lentoasemille, muualle Saksaan ja mys moneen Euroopan kaupunkiin. Rautatieaseman yhteydess on metroasema, jolta voi S - ja U-junien linjoilla matkustaa kaikkialle kaupunkiin ja mys kaupungin ulkopuolelle. Rautatieaseman edest kulkevaa Am Hauptbahnhof -katua pitkin liikkuu nelj raitiovaunulinjaa, joista yksi eli 11 kntyy Mnchener Strasselle ja kulkee kohti ydinkeskustaa ja vanhankaupungin keskusaukiota, Rmerbergi.

Aseman edest kohti ydinkeskustaa kulkeva Kaiserstrasse oli aikoinaan epmrinen katu, mutta nykyisin se on melko siisti, kansainvlisten pikaruokapisteiden, kahviloiden, baarien ja kioskien hallitsema vilkas katu. Sen varrella on hyvi hosteleita, joissa voi pikkurahalla ypy niin yhteismajoitus- kuin omissa huoneissakin, ja alue sopii hyvin nuorille ja seikkailunhaluisille majapaikaksi. Sen varrella ja sivukaduilla, kuten mys rautatieaseman kummallakin puolella ja lhikaduilla, on melkoinen mr mit erilaisimpia hotelleja, joissa kuka tahansa voi huoletta viett yns. Rautatieaseman ymprist lhikortteleineen on kuitenkin vilkas paikka, jossa harva mielelln oleskelee, eivtk lheskn kaikki halua ypy rautatieaseman vlittmss lheisyydess.

Mnchener Strasse, joka kulkee Kaiserstrassen suuntaisesti kohti ydinkeskustaa, on katu, jolla on mukava kvell ja tutkailla eri puolilta maailmaa tulevaa tarjontaa. Katujen vliss olevat sivukadut ovat nekin mielenkiintoisia ja kielivt ihmistens, kauppojensa ja ravintoloidensa puolesta kaupungin rimmisen kansainvlisest luonteesta. Jos mielii tehd eksoottisia juoma- ja elintarvikeostoksia tai syd aasialaisia tai turkkilaisia ruokia ydinkeskustaa edullisemmin, on Mnchener Strasse sivukatuineen siihen sopivaa aluetta.

Kaiserstrasse ja Mnchener Strasse johtavat niin sanotulle CityRing-vyhykkeelle [kartalla], jolla on ydinkeskustaa kiertvi valtakatuja ja puistoalue, jolta on hyvt nkymt kohti ytimen pilvenpiirtji. Eurotower on kaupungin tunnetuimpia rakennelmia, mutta en se ei ole yksinn Euroopan keskuspankki vaan uusi tornitalo on jonkin verran ydinkeskustan ulkopuolella. Sen edess olevan euron symbolin vieress moni kuitenkin ky ottamassa valokuvan. Pankin lhell olevan Willy-Brandt-Platz-aukion laitamilla on paljon kulttuuria, kuten uusi oopperatalo ja sen takana mys kaupungin juutalaismuseon uudistettu osa.

Frankfurt Messe – Messualue

Jos jatkaa rautatieasemalta pitkin Dsseldorfer Strassea pohjoiseen, saapuu melko pian Frankfurtin suurelle ja lhes ympri vuoden vilkkaana pysyttelevlle messualueelle (Frankfurt Messe). Sinne ei ole mikn kovin pitk kvelymatka rautatieasemalta ja muualta Bahnhofsviertelin alueelta, mutta sinne voi kulkea rautatieasemalta esimerkiksi metrolinjalla U4 ja raitiovaunulinjoilla 11, 16, 17 ja 21. Pyskki niin raitiovaunuille kuin metrollekin on Festahalle/Messe [kartalla]. Vaikka tm suuri alue on tunnettu erist Euroopan suurimmista messuista, on siell mys muita tapahtumia, kuten konsertteja Festhallessa. ”Juhlahallissa” on suuren luokan tapahtumia, kuten konsertteja ja koko perheen show-esityksi, joiden takia pelkstn tullaan Frankfurtiin. Alueella on runsaasti hotelleja, jotka ovat ktevi niille, jotka saapuvat Frankfurtiin messuille tai Festhallen konsertteihin tai muihin tapahtumiin.

Innenstadt – Ydinkeskusta

Frankfurtin ydinkeskusta [kartalla] on alue, joka on vilkkaasti liikennityjen katujen ja niit reunustavien puistoalueiden sispuolella. Siihen voi laskea mys vanhankaupungin, joka on Berliner Strassen ja joen vlimaastossa, mutta tss yhteydess vanhakaupunki ksitelln erikseen.

Jos Frankfurtin ytimeen on tulossa rautatieaseman suunnalta, tulee Gallusanlange -puistoalueen, Eurotowerin ja Willy-Brandt-Platzin jlkeen vastaan usean aukion muodostama kokonaisuus. Se on yksi kaupungin parhaita luksusluokan ostosalueita, jolta on hyv lhte eri puolille ydinkeskustaa ja mys vanhaakaupunkia. Rossmarkt [kartalla], Goetheplatz ja Rathenauplatz ovat melko saumaton kokonaisuus, ja niiden sivukadut kuten Goethestrasse ja Kalbcher Gasse ovat kaupungin eleganteimpia ostoskatuja.

Zeil
Tavarataloihin ja ostoskeskuksiin mieliville Zeil on katu, jota voi tutkia pitknkin aikaa.

Jos haluaa siirty kohti tavarataloja ja suuria ostoskeskuksia, kannattaa kulkea oikealle kohti aukiota nimeltn An der Hauptwache, jolta lhtevt Frankfurtin suosituimmat ostoskadut. Tavarataloihin ja ostoskeskuksiin mieliville Zeil on katu, jota voi tutkia pitknkin aikaa, ja se johtaa Konstablerwache-aukiolle, jolla on metroasema ja jolla on torstaisin ja lauantaisin tarjonnaltaan hyv tori. Itse An der Hauptwache -aukiolla on mys metroasema, ja sen tuntumassa on kaikenlaista lastenmuseosta muihin vierailupaikkoihin, mutta se on melko laaja ja vhn luotaantyntv alue, jolta mielelln lhtee johonkin suuntaan. Jos aukiolta haluaa lhte kohti vanhaakaupunkia ja keskustan muita miellyttvimpi kortteleita, kannattaa knty St-Katharinen-Kirche-kirkonSt-Katharinen-Kirche taakse, miss on vanhankaupungin lisksi kauppahalli ja sen ympristss kaikenlaista kiinnostavaa.

Vaateliike Grosse Bockenheimer Strasse -kadulla
Grosse Bockenheimer Strasse on ravintoloiden ja kahviloiden valtaama kvelykatu, jonka varrella on mys paljon etenkin vaatteita myyvi liikkeit.

Jos Goetheplatzilta ja sen jlkeen vastaan tulevalta Rathenauplatzilta kntyy oikeaan, on Kalbcher Gassella ja sitten kadulla nimeltn Grosse Bockenheimer Strasse. Se on ravintoloiden ja kahviloiden valtaama kvelykatu, jonka varrella ja ympristss on mys paljon etenkin vaatteita myyvi liikkeit. Katu on leve ja sill on tilaa vilkkainakin pivin, ja se johtaa kauniin Alte Operin eli vanhan oopperatalon luo. Oopperatalolta on lyhyt matka prssitalon edustalla olevalle Brsenplatzille, jolta puolestaan on hyv siirty monipuoliselle ja trendikklle kvelykadulle nimeltn Schillerstrasse. Se johtaa pohjoiseen pin menness Eschenheimer Platz -aukiolle, jota koristaa keskiaikainen torniEschenheimer Turm -torni ja jolla on metroasema.

Tornin vieress olevan Eschenheimer Platzin metroaseman kautta kulkevilla maanalaisilla junilla voi menn suurten puistoalueiden lhell olevalle Holzhausenstrasse-metroasemalle [kartalla], joka on kvelymatkan etisyydell Goethen nime kantavasta yliopistokampuksesta ja jonka lhell on kaksi suurta puistoaluetta. Niist Grneburgparkissa on paljon tilaa, ja sen ja Palmengarten-puiston vlimaastossa on yliopiston yllpitm kasvitieteellinen puutarha. Palmengarten on sekin puisto, jossa on trooppista kasvillisuutta esittelev kasvitieteellinen puutarha, ja siell on mys kaikenlaista muuta, mist kaupungissa pidempn viihtyvt tai siell ennenkin vierailleet voivat hyvin lhte nauttimaan, parhaiten tietenkin keskauden aikana.

Ydinkeskustan toisella puolella, An der Hauptwache -aukiosta katsoen Katharinenkirchen takana olevat korttelit, ovat hyvi ostoksille. Kleinmarkthalle [kartalla] on kauppahalli vailla vertaa, ja sen ymprist kannattaa ajan kanssa tutkia. Kauppahalli on luku sinns, ja siell on talvikaudella ja sadesll mukava viett aikaa. Sit ymprivt kadut ovat hyvi mutta arkisia paikkoja juoda kahvit, syd tai tehd ostoksia.

Yksi parhaita katuja katsella kauppoja on vilkas Berliner Strasse, joka kulkee kohti Brneplatz-aukiota. Sinne psee vaikka prautatieasemalta raitiovaunulla, ja sen vieress on kaupungin kuuluisa, vanhempi juutalaismuseojuutalaismuseo [kartalla], ja sen takana juutalaisten hautausmaa. Nm korttelit ovat jo ydinkeskustan laitaosissa, eik niiss ole paljon muuta turistia kiinnostavaa. Enemmn kaikenlaista sellaista, mik on kaupungissa vierailijoiden mieleen, on Berliner Strassen ja Mainjoen vlisiss kortteleissa, joissa on Frankfurtin paljolti uudelleen rakennettu vanhakaupunki.

Rmerberg
Vanhankaupungin paukio on nimeltn Rmerberg eli ”roomalaisvuori”, jolla turistit mielelln viettvt aikaa.

Altstadt – Frankfurtin vanhankaupunki

Mikli Goetheplatzilta lhtee kohti Mainjokea, saapuu vilkkaan Berliner Strassen ylitettyn Frankfurtin vanhankaupungin alueelle. Altstadt oli aikoinaan tuhansien upeiden rakennusten hallitsema kaupungin ydin, mutta vuosien 1943–44 pommitukset tuhosivat tlt pari tuhatta taloa, ja nin se on nykyisess loistossaankin vain varjo entisestn.

Vanhankaupungin paukio on nimeltn Rmerberg [kartalla] eli ”roomalaisvuori”, jolla turistit mielelln viettvt aikaa. Suihkulhde ja kauniit julkisivut samoin kuin itse Rmer-kompleksi antavat aukiolle ainutlaatuista tunnelmaa, josta on mukava istahtaa nauttimaan yhdelle sen monista terasseista. Aukion laidalla on mys kaunis kirkko (Alte Nikolaikirche), mutta valtaosa turisteista siirtyy Rmerbergilt kohti kaupungin tuomiokirkkoa, joka tunnetaan sek Kaiserdom- ett Dom-nimill [kartalla]. Rmerbergin ja tuomiokirkon vlimaastossa on kaikenlaista mielenkiintoista, kuten Schirn Kunsthalle, jossa on modernin taiteen ja nykytaiteen vaihtuvia nyttelyit. Tuomiokirkon ympristss on paljon muutakin mielenkiintoista kuten pilakuvamuseo ja siit jonkin matkan pss joenrannalla oleva kaupunginmuseo, jota alkuvuodesta 2017 laajennettiin ja laitettiin muutenkin uuteen uskoon.

Samalla kun kulkee Rmerbergin ja tuomiokirkon vli, kannattaa toisin kuin monet muut turistit tutustua Saalgasse-kujaan [kartalla], jonka varrelle on noussut koko joukko merkillisi taloja. Ne ovat postmodernia arkkitehtuuria vrikkimmilln, ja talot ovat kuuluisien arkkitehtien suunnittelemia. Niiden julkisivut ovat toisistaan poikkeavia, mutta ne kaikki ainakin jossakin mrin kunnioittavat viereisen Schirn-taidemuseon selke linjakkuutta.

Museumsufer
Museumsufer-rantapromenadin alueelta on erittin hyv katsella pilvenpiirtji samoin kuin muita rakennuksia, kuten kaunista tuomiokirkkoa.

Mainjoen rannat

Vanhankaupungin ja Sachsenhausenin vliss kulkeva Main on kuumina keskuukausina miellyttv joki, jonka kummankin puolen rantapuistot ovat keskauden aikana suosittuja niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa. Jos Frankfurtissa vuokraa pyrn, kannattaa sill suunnata heti tnne, ja muutenkin kespivien aikana joenrantoihin on hyv tutustua. Joenrannalta voi kaupunginmuseon edustalla nousta erilaisten risteilyjen kyytiin, ja joen voi ylitt monia eri siltoja pitkin. Niist miellyttvimpi ovat autottomat sillat, joista Eiserner Steg on keskeisin.

Maisemia on mukava ihailla kummaltakin puolelta jokea, mutta Sachsenhausenista, niin sanotun Museumsufer-rantapromenadin alueelta, on erittin hyv katsella niin vanhoja kuin uusiakin pilvenpiirtji samoin kuin muita rakennuksia, kuten kaunista tuomiokirkkoa. Museumsuferilla on paljon kaikenlaista kirpputoreista festivaaleihin, ja kesisin siell on suuriakin tapahtumia. Rantakadun edustalla on Frankfurtin suurin museokeskittym, jonka koluamiseen kuluu kaikkein tarmokkaimmiltakin kulttuuri-ihmisilt monta viikkoa.

Sachsenhausenin kaupunginosa

Museumsuferin takana oleva varsinainen Sachsenhausenin kaupunginosa on mukava paikka kvell, joskin siihen voi tutustua mys raitiovaunun kyydist. Sinne voi kulkea mys metrolla, ja keskeisin asema siell on Schweizer Platz. Jos joenrannalta haluaa kvell kaupunginosan parhaille paikoille, on Schweizer Strasse siihen varsin miellyttv ja monipuolinen katu. Katu ja koko kaupunginosa ovat tunnettuja hyvist ravintoloista, joihin kuuluu viinitupia, ja mys illanviettomahdollisuuksista, joita on erityisen paljon Frankenheimer Platz -raitiovaunupyskin [kartalla] tuntumassa.

Raitiovaunupyskki on jo vanhassa Sachsenhausenissa (Alt-Sachsenhausen) joka sijaitsee Ikonimuseon ja Brckenstrassen toisella itpuolella. Siell on paljon kvelykatuja, joista esimerkiksi Klappergasse on tunnettu hyvist omenaviinitavernoista ja muista illanviettopaikoista. Siell on mys lukuisia ravintoloita ja jonkin verran hotelleja ja hosteleja, joihin hyviin illanviettomahdollisuuksiin mieltyneiden on hyv majoittua.

Sachsenhausenin etelpuolella on rautatieasema (Sdbahnhof), jolla nimenomaan Sachsenhauseniin muualta Saksasta junalla saapuvien on hyv jd pois. Rautatieaseman etelpuolelta alkaa pian Saksan suurin kaupungin rajojen sisll oleva metsalue (Stadtwald), jonne keskaudella voi lhte monesta eri syyst.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2017/07

l majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeiss kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisksi esittelemme eri alueiden pidetyimpi ypymispaikkoja.

Tilaa uutiskirjeemme

Lue ensimmisten joukossa uusista oppaista, artikkeleista ja muista Pienen matkaoppaan kuulumisista.

Lue verkkopalvelun kyttehdot ja tietosuojakytnt.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti