Kroatia – Lisää kiinnostavia paikkoja
Korcula
Korcula
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Adrianmeren rannalla, maailman kirkkaimpien vesien äärellä sijaitseva Kroatia on noussut yhdeksi kaikkein korkeatasoisimmista matkailumaista, jossa on kuitenkin täysin erilaista rauhallista tunnelmaa kuin monissa muissa Välimeren maissa. Lue lisää Kroatian matkakohteista, ajanvietteistä ja käytännön asioista
koristekuva Helsingin pohjoispuolella Uudellamaalla oleva Helsingin seutu on nähtävyyksiltään ja ajanvietteiltään monipuolinen alue. Kirkkonummi, Järvenpää, Tuusula, Hyvinkää ja Nurmijärvi ovat kaikki omalla tavallaan ainutlaatuisia vierailupaikkoja. Uudenmaan Helsingin seudun vierailupaikkoja ja hotelleja
Hotelleja – Korcula
Pienen matkaoppaan tekijät saavat pienen provision kun teet varauksen tämän sivun linkkien kautta. Itse et silti maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos tuestasi.
Booking.com
Ilmoitus
Taksiveneen kyltti satamassa
Korčulassa on mahdollista siirtyä yksityisillä taksiveneillä esimerkiksi pienille saarille, saaren rannikoille ja Orebićiin. Eniten venetakseja on Korčulan kaupungin satamassa.

Perheet, liikkuminen, matkat ja hotellit

Perheen kanssa

Korčula on melko aikuismainen vierailupaikka, jonne on vähän hankala rannikolta saati lähimmiltä lentoasemilta matkustaa, mutta sinne voi tietenkin mennä lasten tai nuorten kanssa käymään tai mahdollisesti saaren pääkaupungin lähellä oleviin lomakeskuksiin.

Korčulassa voi vierailla katamaraanilla Dubrovnikista, jonne on parin tunnin matka, mutta jos sinne aikoo päiväretkelle, tulee päivästä hektinen ja matkaan kannattaa lähteä auringonnousun aikaan. Jos perhe lomailee Mljetissä, pysähtyy katamaraani siellä, ja sieltä on vain tunnin matka, joten päiväretki on sieltä helposti toteutettavissa eikä välttämättä ole kovin raskas reissu.

Kaikkein paras Korčulaan on matkustaa Hvarilta ja muualta saaristosta, ja se on parhaimmillaan yhdistettynä muihin kohteisiin. Korčulassa kannattaa viettää vähintään pari kolme päivää, ja siellä sekä Korčulan kaupunki että saaren toisella puolella oleva Vela Luka ovat hyviä paikkoja viettää yönsä.

Korčulan kaupunki on venetsialaistyylinen, taianomainen paikka kierrellä ja yöpyä, mutta se on vähän hankala paikka lasten kanssa, sillä vanhakaupunki on mäkinen ja monin tavoin hankala paikka paitsi liikuntarajoitteisille myös lastenrattaiden kanssa kulkeville. Siellä ei alle kouluikäisten lasten ole mukava kävellä, ja siellä voi myös helposti satuttaa itsensä. Kaupungissa on kuitenkin helpompiakin tutustumispaikkoja, ja sen tuntumassa on lomakeskuksia, joissa perheet voivat viihtyä pidempäänkin kuin pari päivää.

Vela Luka on muulloin kuin heinä- ja elokuussa rauhallinen vierailu- ja yöpymispaikka. Siellä ei ole paljon nähtävää tai tekemistä, ja se voi pidempään kuin päivän pari siellä viettäville olla tylsä paikka. Se soveltuu lähinnä lepolomaa haikaileville ja niille, jotka haluavat tutustua Dalmatian saaristoon autenttisimmillaan, mutta se ei ole monenkaan perheen suosikkikohteita saaristossa.

Julkinen liikenne ja liikkuminen paikasta toiseen

Korčulassa on linja-autoja, jotka melko harvakseltaan kulkevat pääkaupungin ja Vela Lukan väliä. Bussit kulkevat myös Dubrovnikiin asti, mutta ne ovat hitaita, huomattavasti katamaraaneja hitaampia kyytejä siirtyä saaren ja Dubrovnikin väli. Taksit ovat Dalmatian saaristossa hintavampia kuin mantereella, ja ne ovat parhaimmillaan suhteellisen lyhyillä matkoilla keskittymien ympäristössä ja matkatavaroiden kanssa majapaikalle tai satamaan siirryttäessä. Saarella voi pyöräillä, mutta se on hankalampi pyöräilypaikka kuin Hvar tai Brač. Autoilua tai autonvuokraamista ei saarella voi suositella juuri kenellekään.

Linja-autot

Kaupunkien ja muiden keskuksien sisällä ei juuri tarvitse liikkua eikä niissä kuljekaan linja-autoja, mutta kaupungista toiseen voi kulkea bussilla. Reitti pääkaupungin ja Vela Lukan välillä on suosituin reitti, ja bussit liikkuvat melko harvoin, etenkin sunnuntaisin ja loma-aikoina. Yhdensuunnan lippu Vela Lukan ja pääkaupungin välillä maksaa 45 kunaa, ja edestakainen lippu on suhteessa jonkin verran edullisempi.

Vela Lukasta linja-autot lähtevät sataman vieressä olevalta bussipysäkiltä [kartalla]. Lipun saa bussista käteisellä, mutta sen voi ostaa myös etukäteen käteisellä tai kortilla rantakadulla olevasta Atlas-matkatoimistosta [kartalla].

Korčulan kaupungissa linja-autot lähtevät aivan vanhankaupungin vieressä olevalta linja-autoasemalta [kartalla], ja Vela Lukan suunnasta saapuvat bussit myös saapuvat sinne. Lipun voi ostaa aseman lippukassalta etukäteen, mutta sellaisen saa myös bussista käteisellä.

Internetissä on tietoa busseista ja niiden aikatauluista, mutta aikataulut vaihtelevat usein eikä niihin välttämättä voi luottaa. Kaikkein järkevintä on mennä asemalle tai matkatoimistoon, jossa tiedetään busseista ja myydään lippuja, hyvissä ajoin ennen kuin haluaa bussilla matkustaa. Vela Lukasta kulkee Arrivan bussi pääkaupunkiin, ja niistä osa jatkaa Dubrovnikiin, ja niistä saa luotettavaa tietoa myös verkkosivuilta.

Saarelta ja etenkin pääkaupungista pääsee myös pidemmälle kuin Dubrovnikiin, mutta valtaosa linjoista liikkuu vain keskikesän aikana. Niistä saa tietoa matkatoimistoista ja etenkin pääkaupungin linja-autoasemalla olevasta matkatoimistosta. Linjoja kulkee esimerkiksi Mostariin ja Sarajevoon, mutta myös muualle, kesäkuulta syyskuulle.

Takseja bussiasemalla
Taksin saa keskittymistä kuten pääkaupungin vanhankaupungin liepeiltä ja bussiaseman vierestä.

Taksi

Taksilla ajelu on Dalmatian saarilla melko hintavaa, mutta tietysti Suomen takseihin verrattuna hinnat ovat melko alhaisia. Taksin saa keskittymistä kuten pääkaupungin vanhankaupungin liepeiltä ja bussiaseman vierestä, ja Vela Lukassa niitä on asiakkaita odottelemassa rantakadun varrella, eräänlaisessa ytimessä, joka on huoltoaseman vieressä [kartalla]. Melko normaali hinta on 27 kunaa aloitusmaksusta ja 9 kunaa per kilometri.

Saarella toimiviin taksiyhtiöihin kuuluvat esimeriksi Korcula Taxi, jolla on myös taksiveneitä, ja Taxi Korcula, jonka kyydin voi tilata verkkosivujen kautta.

Venetaksit

Korčulassa on mahdollista siirtyä yksityisillä taksiveneillä esimerkiksi pienille saarille, saaren rannikoille ja Orebićiin. Eniten venetakseja on Korčulan kaupungin satamassa [kartalla], josta voi mennä esimerkiksi Lumbardaan, Stupeen, Badijaan ja Vrnikiin, joissa mennään etenkin niiden rannoille. Hintaa matkalle tulee 50–80 kunaa per matkustaja ja alle 12-vuotiailta otetaan vain puoli hintaa.

Venetakseista saa tietoa myös verkosta, ja esimerkiksi Yellow Taxi Cat vie veneellä rannoille ja saarille. Taxi Boat Korcula on toinen samantyylinen palvelu.

Lautta pääkaupungista Orebiciin
Korčulan kaupungista lähtee yleensä kerran tunnissa kulkeva pieni laiva Orebićiin.

Laiva ja lautta pääkaupungista Orebićiin

Korčulan kaupungista [kartalla], läheltä toimistoa josta voi ostaa lippuja katamaraaniin, lähtee yleensä kerran tunnissa kulkeva pieni laiva Orebićiin, ja se on kätevämpi niille, jotka yöpyvät vanhankaupungin ympäristöstä, kuin lautta, joka lähtee muutaman kilometrin päästä vanhastakaupungista. Laiva kulkee klo 7–14.30 / 15 ja lippu maksaa 15 kunaa. Lippu ostetaan laivaan noustessa, joten mukana on oltava pientä rahaa. Orebićissa lauttaa saapuu ja lähtee laiturista [kartalla], joka on melko lähellä lauttalaituria. Matka kestää vain noin vartin suuntaansa.

Muutaman kilometrin päässä vanhastakaupungista sijaitseva Dominče on kävelymatkan päässä, mutta sinne on vähän turha lähteä. Jos on matkassa autolla ja kohti Dubrovnikia, on tämä käypä reitti, ja myös talvikaudella, jolloin laiva ei kulje, tämä on ainoa kyyti. Liput ovat edullisia, ja Dominčesta ne ostetaan laiturin [kartalla] vieressä olevalta lippukassalta reilulla kymmenellä kunalla suuntaansa. Matka kestää 15–20 minuuttia, ja lautta saapuu Orebićin satamaan [kartalla].

Sataman edustalta lähtee busseja kohti Dubrovnikia, mutta ne ovat melko hitaita ja myös hintavia, ja Dubrovnikiin suuntaavien on parempi tehdä matka katamaraanilla.

Pyöräily ja pyöränvuokraus

Korčulassa pidempään kuin pari yötä viihtyvät ja etenkin vähän syrjemmälle kulkevat voivat hyvin pyöräillä saarella. Liikennettä ei ole paljon, mutta tietysti monet tieosuudet ovat kapeita, mutkat ovat jyrkkiä ja myös mäkiä saarella on runsaasti. Pääkaupungin ja Vela Lukan välisellä tiellä olevat rantatiet eivät välttämättä ole kaikkein mukavimpia pyöräilypaikkoja, ja ylipäätään maastoon ja mäkien tienoihin kannattaa tutustua etukäteen.

Pyöriä saa vuokralle monesta paikasta, eikä sellaisen löytäminen tuota paikan päällä ongelmia. Esimerkiksi Proizd ja Kaleta vuokraavat saarella pyöriä.

Krilon katamaraani-alus
Dubrovnikin satamasta voi siirtyä kohti Korculaa Jadrolinijan ja Krilon aluksilla.

Siirtyminen lentoasemalta tai muilta asemilta

Korčulan lähin lentoasema on Dubrovnikissa, ja myös Splitin lentoasemalta voi tietyin varauksin siirtyä saarelle. Matkaa lentoasemilta tulee kuitenkin sen verran, että yhden päivän aikana siirtyminen ei välttämättä ole mukavaa, ja kaikkein paras on viettää ensin ainakin yksi yö Dubrovnikissa tai sitten Splitissä ja mahdollisesti sen ja Korčulan välissä olevilla saarilla, joilta Hvarilta on sinne hyvät yhteydet.

Dubrovnikin lentoasemalta Korčulaan

Lähin lentoasema on Dubrovnikin lentoasema [kartalla], ja Dubrovnikin satamasta [kartalla] voi siirtyä kohti Korčulaa Jadrolinijan ja Krilon aluksilla.

Tietoa aluksista saa myös Croatia Ferries -sivuilta, ja tietoa siitä miten Dubrovnikin lentoasemalta pääsee etenemään muualle kaupunkiin saa Pienestä matkaoppaasta.

Splitin lentoasemalta Korčulaan

Splitin lentoasemalta [kartalla] on melkoinen matka yhtä soittoa Korčulaan, ja kaikkein paras tämä yhteys on niille, jotka viihtyvät Splitissä ja matkankin varrella muutaman yön. Splitin satamasta voi suoraan siirtyä Korčulaan, ja se on myös mahdollista Hvarista ja joiltain muiltakin saarilta. Aluksia tulee sekä Vela Lukaan että pääkaupunkiin, ja Korčulan pääkaupungissa pysähtyy Krilon katamaraani, joka pysähtyy myös Hvarin pääkaupungissa ja Mljetissä.

Muilta saarilta Korčulaan

Splitin satamasta voi suoraan siirtyä Korčulaan, ja se on myös mahdollista Hvarista ja joiltain muiltakin saarilta. Aluksia tulee sekä Vela Lukaan että pääkaupunkiin, ja Korčulan pääkaupungissa pysähtyy Splitin ja Dubrovnikin väliä kulkeva katamaraani, joka pysähtyy myös Hvarin pääkaupungissa ja Mljetissä.

Jadrolinija ja Krilo ovat yhtiöitä, joiden lautat kulkevat eniten Korčulan ja muiden saarien ja rannikon väliä. Krilolla on katamaraaneja, jotka kulkevat sekä Splitistä Hvarin kautta Korčulaan että Dubrovnikista Mljetin kautta Korčulaan. Myös Jadrolinija kulkee saarelle, ja monet sen alukset kulkevat Hvarin pääkaupungin kautta.

Orebic
Korčula on parhaimmillaan omatoimikohteena, johon yhdistetään muitakin kohteita.

Omatoimimatkat ja järjestetyt matkat

Korčula on parhaimmillaan omatoimikohteena, johon yhdistetään muitakin kohteita. Jos tekee matkan, jolla kuljetaan Splitin ja Dubrovnikin väli saaristossa, voi saaristossa yöpyä monessakin paikassa. Harvat matkatoimistot tekevät tällä hetkellä matkoja Korčulaan, sillä saari ei ole hivenen hankalan sijaintinsa takia suuressa suomalaisten suosiossa.

Omatoimisesti tehtävät matkat

Korčulaan on kaikkein paras matkustaa omatoimisesti, ja parhaimmillaan se on yhdistettynä muihin kohteisiin. Ensin kannattaa lentää Dubrovnikiin, josta on lyhyepi matka kuin Splitistä, josta voi myös siirtyä vähän aikaa vievemmin Korčulaan.

Lennot Dubrovnikiin

Dubrovnikin lentoasema on lähimpänä Korčulaa, ja sieltä on mahdollista saman päivän aikana siirtyä saarelle, joskin siitä tulee hyvin hektinen päivä. Kaikkein paras on ensin yöpyä Dubrovnikissa, ja sitten siirtyä sieltä katamaraanilla parissa tunnissa Korčulaan. Katamaraani pysähtyy myös Mljetissä, joten mahdollista on myös yöpyä ensin siellä ja siirtyä sitten sieltä katamaraanilla noin tunnissa Korčulaan.

Norwegian lentää suoraan Helsingistä Dubrovnikiin. Edullisimmat liput, jotka ovat usein noin 100 euroa suuntaansa, eivät sisällä matkalaukkua.

Finnair lentää sekin suoraan Dubrovnikiin, ja ajoittain lennot voivat olla melko edullisiakin.

Lisää lentoja Helsingistä Dubrovnikiin voi katsella Skyscannerista.

Lennot Splitiin

Korculaan mielivä voi myös lentää Splitiin, mutta lentoasemalta on aivan liian pitkä matka saarelle yhden päivän aikana, ja Splitiin lentävä yöpyy joko siellä tai sitten siellä ja matkan varrella.

Suoraan Splitiin lentää Suomesta Norwegian, jonka halvimmat liput eivät sisällä matkalaukkua.

Finnair lentää Splitiin, mutta suoria lentoja on vain kesäkuun alkupuolelta lokakuun loppupuolelle.

Air Baltic lentää Helsingin ja Splitin väliä, mutta koneilla on välilasku Riiassa.

Lisää yhteyksiä Helsingin ja Splitin välillä voi katsella Skyscannerista.

Järjestetyt matkat

Tui tekee matkoja, joilla voi yöpyä Korčulassa, ja valittavana on sen pääkaupungissa muutama hotelli. Pääkaupunkiin on parin tunnin katamaraanimatka Dubrovnikista, joten se voi olla joitain kiinnostava pakettimatkakohde.

Hotelli Marko Polo Korculan kaupungissa
Hotelleja Korčulassa on melkoinen määrä, mutta nykyisin on tarjolla paljon myös huoneita ja huoneistoja.

Hotellit ja muut majapaikat

Korčulassa kannattaa yöpyä joko pääkaupungissa, joka on upea, tunnelmallinen maailmanluokan tutustumiskohde, sen lähistöllä tai Vela Lukassa [kartalla], joka on mukava, rauhallinen pikkukaupunki aivan toisella puolella saarta. Jos on omatoimimatkalla, Dubrovnikin suunnalta saapuvien kannattaa ainakin ensin yöpyä pääkaupungissa, ja jos saapuu Splitin suunnalta ja esimerkiksi Hvarilta, kannattaa ensin yöpyä Vela Lukassa, jonne lautat saapuvat.

Hotelli Korculan kaupungissa
Jos haluaa säästää majoituskuluissa, kannattaa matkustaa nimenomaan huhti- tai toukokuussa, ja myös kesäkuussa on juhannukseen asti edullisempaa kuin keskikesällä.

Hotelleja saarella on melkoinen määrä, mutta nykyisin on tarjolla paljon myös huoneita ja huoneistoja. Hotelleja on paljon esimerkiksi Vela Lukan rantakadulla, ja saaren pääkaupungissa on myös jonkin verran suuria hotelleja, joista osa on hienoja lomakeskuksia. Muualla saarella on rantojen yhteydessä hotelleja, mutta niissäkin on entistä enemmän tarjolla huoneita ja huoneistoja.

Matkan ajankohta määrää täysin huoneen hinnan, ja kaikkein hintavin aika matkustaa on heinä-elokuu. Huoneisto, joka vielä toukokuussa maksaa 30 euroa voi hyvin keskikesällä maksaa 100 euroa. Jos haluaa säästää majoituskuluissa, kannattaa matkustaa nimenomaan huhti- tai toukokuussa, ja myös kesäkuussa on juhannukseen asti edullisempaa kuin keskikesällä. Myös syyskuun puolivälistä eteenpäin on edullisempaa kuin aivan kesällä.

Lähti matkaan sitten mihin aikaan tahansa kesäkauden aikana, kannattaa varaus tehdä hyvissä ajoin etukäteen. Etenkin aina melko hintavassa pääkaupungissa hinta-laatusuhteeltaan parhaat majapaikat menevät viikkoja tai kuukausiakin etukäteen. Jos yöpyy Vela Lukassa keväällä tai syksyllä, on vielä parikin viikkoa ennen matkaa paljon valinnanvaraa, mutta hyvissä ajoin etukäteen liikkeellä olevat ovat aina majapaikkaa varatessaan etulyöntiasemassa.

Korčulassa huoneiden ja huoneistojen vuokraajat ovat yhtä ammattimaisia kuin hotellien työntekijät, mutta maksu tapahtuu lähes aina käteisellä ja tämä on syytä varmistaa ennen majapaikalle menemistä. Usein voi maksaa euroilla, etenkin jos varaa majapaikkansa käyttäen euroa, mutta kaikki tällainen on hyvä varmistaa ennen majapaikalle menemistä.

Monissa majapaikoissa sisäänkirjautuminen alkaa klo 14 tai 15 ja uloskirjautuminen on monissa paikoissa jo klo 10. Alku- ja loppukaudesta on uloskirjautumisen kanssa rennompaa, mutta kesän vilkkaina viikkoina huoneista ja huoneistoista on lähes poikkeuksetta lähdettävä klo 10 mennessä.

Kaikki Booking.comin majapaikat Korčulan saarella

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2019/08

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti