Kanavaristeilyt Amsterdamissa

Risteilylaiva kanavalla Amsterdamissa
Kanavaristeilyt ovat Amsterdamissa suosittua puuhaa, ja hyvästä syystä. Veden tasalta kaupunki näyttää aivan erilaiselta kuin kadulta. Kuva: Karel Stipek

Amsterdamia halkoo 165 kanavaa, ja siltoja kaupungissa on yli 1 200. Matkailijan kannalta kiinnostavin alue on keskustan Grachtengordel eli 1600-luvulla rakennettu kanavavyöhyke. Siihen kuuluvat Singel, Herengracht, Keizersgracht ja Prinsengracht, joiden varsille osuu suuri osa kaupungin tunnetuista kanavataloista. Alue on kuulunut Unescon maailmanperintöluetteloon vuodesta 2010.

Kanavaristeilyt ovat Amsterdamissa suosittua puuhaa, ja hyvästä syystä. Veden tasalta kaupunki näyttää erilaiselta kuin kadulla, ja samalla pääset tunniksi istumaan kaiken kävelemisen lomassa. Näkymät muodostuvat kanavatalojen pitkistä riveistä, asuntolaivoista, kellari-ikkunoista ja matalista silloista. Reitistä riippuen vastaan tulevat myös Amsteljoki, Magere Brug eli Laiha silta, Jordaan, Westerkerk tai Oosterdokin väljemmät satamamaisemat.

Risteilyjä tehdään lähes kaikilla kuviteltavissa olevilla alustyypeillä, ja niiden kirjosta saa hyvän käsityksen jo pelkästään katsomalla GetYourGuiden risteilytarjontaa. Osaan risteilyistä kuuluu myös muuta ohjelmaa, esimerkiksi lettujenpaistoa, fine diningia viimeisen päälle tai musiikkiesityksiä.

Ensimmäiselle risteilylle kannattaa lähteä päiväsaikaan. Talojen ja siltojen yksityiskohdat näkyvät silloin kunnolla, ja kierroksen jälkeen hahmotat paremmin, miten kaupungin eri osat liittyvät toisiinsa. Ilta sopii seuraavalle kerralle tai silloin, kun valaistut sillat, yleinen tunnelmointi tai vaikka illallisen nauttiminen risteilyn ohessa alkavat kiinnostaa nähtävyyksien tiirailua enemmän.

Valitse ensin venetyyppi: Katettu lasivene, avovene tai salonkivene

Tavallinen kanavaristeily tehdään suurehkolla katetulla lasiveneellä ja kestää tunnista 75 minuuttiin. Tällainen kierros on helppo valinta ensimmäiselle matkalle. Veneitä lähtee tiheästi, liput ovat kohtuuhintaisia ja sateen sattuessa pysyt kuivana. Monissa veneissä on lämmitys, joten risteilyjä järjestetään ympäri vuoden.

Lasivene ei kuitenkaan ole näkymien kannalta täydellinen. Jos istut keskellä venettä, joudut katselemaan muiden matkustajien ohi. Ikkunoissa voi olla heijastuksia ja viileällä säällä myös huurua. Katto rajoittaa näkymää ylöspäin juuri silloin, kun vene kulkee aivan korkeiden ja kapeiden talojen vierestä. Valokuvaamista ajatellen pieni avovene on selvästi parempi.

Avoveneellä ryhmä on tavallisesti pienempi, ja kippari toimii usein samalla oppaana. Matkalla päästään kanaville, joille suuri turistivene ei mahdu. Kaupungista kuulee myös sellaisia arkisia tarinoita, joita valmiiksi nauhoitettuun opastukseen ei ole otettu mukaan. Jos sää on hyvä ja englanninkielinen opastus sopii, valitsisin itse tällaisen kierroksen.

Suurissa avoveneissä istutaan yleensä vastakkain pöydän ympärillä tai penkkiriveillä veneen suuntaisesti. Kaikilta paikoilta ei siis katsota eteenpäin. Selkä menosuuntaan istuminen voi tuntua hieman oudolta, mutta reitin seuraamista se ei juuri haittaa, sillä katseltavaa on molemmilla rannoilla. Hyvän paikan saamiseksi paikalle kannattaa tulla ajoissa.

Avovene kanaaliristeilyllä Amsterdamissa
Avoveneellä ryhmä on tavallisesti pienempi, ja kippari toimii usein samalla oppaana. Osaan risteilyistä kuuluu juomia ja pientä purtavaa. Kuva: Igor Kiporuk

Säätä ei silti kannata vähätellä. Tunnin paikallaan istuminen veden päällä tuntuu viileämmältä kuin kaupungilla käveleminen, ja kevytkin sade muuttuu avoveneessä nopeasti rasittavaksi.

Salonkivene on toimiva välimuoto turistiveneiden ja avoveneiden välillä. Se on yleensä perinteisen näköinen, pienehkö ja osittain tai kokonaan katettu vene, jonka sisätilassa on tavallista kanavavenettä viihtyisämmät istuimet. Osa Amsterdamin salonkiveneistä on kunnostettuja historiallisia aluksia. Niillä järjestetään pienryhmäristeilyjä sekä ruoka- ja juomaristeilyjä.

Pienet veneet kulkevat yleensä hitaasti keskustan suojaisilla kanavilla. Kyyti on tasaista, eikä keikkumisesta johtuva pahoinvointi ole täällä yleinen ongelma. Oosterdokin ja IJ:n tuntumassa vene voi huojua hieman enemmän. Jos tiedät olevasi herkkä keinumiselle, istu veneen keskiosaan.

Reittiä ei voi päätellä luotettavasti mainoskuvista. Vesiliikenne, suljetut kanavat ja rakennustyöt muuttavat kierroksia, eivätkä kaikki veneet käy esimerkiksi Magere Brugin tai Anne Frank Huisin luona. Itse rakennus ei sitä paitsi edes näy veden tasolta erityisen hyvin. Jos jokin paikka on sinulle tärkeä, kysy reitistä ennen varaamista.

Ruoka- ja juomaristeilyllä
Ruoka- ja juomaristeilylle kannattaa lähteä leppoisan illanvieton, ei mahdollisimman hyvän nähtävyyselämyksen vuoksi.

Ruoka- ja juomaristeilyt lounaan tai illallisen aikaan

Ruoka- ja juomaristeilyt kestävät yleensä 75 minuutista reiluun kahteen tuntiin. Niille kannattaa lähteä illanvieton, ei mahdollisimman hyvän nähtävyyskierroksen vuoksi. Pöydät ja tarjoilu vievät tilaa, eikä veneessä pääse siirtymään näkymän perässä. Varsinaisella illallisristeilyllä suuri osa matkasta kuluu luonnollisesti syömiseen.

GetYourGuidessa voit silmäillä illallis- ja lounasristeilyjen valikoimaa, johon kuuluu kaikenlaista letturisteilyistä, pitsanpituisiin risteilyihin ja fiineihin neljän ruokalajin illallisiin viineineen ja juustoineen.

Kanavaristeilyjen laituri rautatieaseman vieressä
Monet lähtevät kanavaristeilylle Centraal Station -rautatieaseman vieressä olevilta laitureilta.

Lähtöpaikka ratkaisee yllättävän paljon

Kanavaristeilyjä lähtee eri puolilta keskustaa. Suosituimmat lähtöpaikat ovat Centraal Stationin ympäristössä, Prins Hendrikkadella ja Damrakilla. Muita paikkoja on Anne Frank Huisin lähellä, Rijksmuseumin ympäristössä, Leidsepleinillä ja Stadhouderskadella. Risteilyjä tekevät monet yhtiöt, esimerkiksi Stromma, Blue Boat ja LOVERS.

Sopivin laituri on yleensä se, joka osuu valmiiksi päivän reitille. Rijksmuseumin ja Stadhouderskaden lähdöt on helppo yhdistää Museumpleiniin, Van Gogh Museumiin, Vondelparkiin tai De Pijpiin. Anne Frank Huisin ympäristöstä on luonteva jatkaa Jordaaniin, Westerkerkin seudulle tai Houseboat Museumille. Centraal Stationin ja Damrakin suunnalta pääset risteilyn jälkeen nopeasti Oude Kerkin ympäristöön ja vaikka NEMO Science Museumiin.

Tavallisella risteilyllä ilmoittaudutaan lipputoimistossa tai suoraan laiturin henkilökunnalle. Erikseen myydyillä opastetuilla retkillä tapaamispaikka voi olla muutaman korttelin päässä, mistä ryhmä kävelee yhdessä veneelle. Varaustositteesta kannattaa siksi tarkistaa huolella sekä tapaamispaikka että varsinaisen veneoperaattorin nimi.

Ole tarkka osoitteiden kanssa. Esimerkiksi Centraal Station -aseman ympärillä on useita yhtiöitä ja laitureita, ja Stadhouderskadellakin saman yhtiön veneitä voi lähteä eri paikoista. Tarkista lipusta katuosoite ja laiturin numero. Paikat eivät ole erityisen vaikeita löytää, kunhan et ole menossa kokonaan väärälle saman yhtiön toimipisteelle.

Keskustassa laiturille pääsee useimmiten helpoimmin kävellen tai raitiovaunulla. Jos saavut taksilla tai sovelluksella tilatulla kyydillä, anna kuljettajalle tarkka laituriosoite. Auto ei välttämättä pääse aivan veden ääreen, joten jätä loppuun hieman kävelyaikaa. Varmista, että saavut laiturille hyvissä ajoin, ainakin 15 minuuttia ennen lähtöä.

Liput, paikat ja hinnat

Suurten yhtiöiden perusristeilylle pääsee usein ilman ennakkovarausta. Kesäviikonloppuna tai tiettyä lähtöaikaa tavoiteltaessa en kuitenkaan jättäisi lippua paikan päältä ostettavaksi. Pienet avoveneet, iltaristeilyt ja ruokaa sisältävät lähdöt täyttyvät ensimmäisinä. Myös aurinkoinen päivä voi tyhjentää avoveneiden vapaat paikat nopeasti. Liput kanavaristeilyille voi hankkia etukäteen vaikka GetYourGuidesta.

Verkosta ostettu lippu toimitetaan yleensä sähköpostiin, ja puhelimesta näytettävä QR-koodi riittää. Tallenna se kuvana jo hotellilla. Joillakin laitureilla verkkolippu vaihdetaan vielä lähtöaikaan paperilipuksi, joten varausvahvistus on hyvä lukea loppuun asti.

Tiettyä istumapaikkaa ei tavallisella risteilyllä yleensä voi varata. Paikat täytetään siinä järjestyksessä kuin matkustajat nousevat veneeseen. Jos haluat ikkunan viereen tai koko seurueen samaan pöytään, jonon hännille ei kannata jäädä. Tyypillinen harmituksen aihe on, että täydellä veneellä perhe tai seurue on joutunut istumaan erillään.

"Skip the line" kuulostaa tässä yhteydessä suuremmalta edulta kuin se onkaan. Käytännössä lippua ostaakseen ei tarvitse silloin jonottaa kassalle, mutta veneeseen noustaan muiden kanssa eikä paikkaa saa valita ennen muita.

Edullisimmat tunnin kierrokset maksavat verkkotarjouksissa noin 14–20 euroa. Tavallinen hinta tai 75 minuutin risteily asettuu usein 20–28 euroon. Pienestä veneestä ja "oikeasta" oppaasta maksetaan yleensä noin 20–35 euroa. Muutaman euron säästön vuoksi ei kannata lähteä hankalalle laiturille, sillä hinnat ja reitit ovat suurten yhtiöiden perusristeilyillä melko lähellä toisiaan. Amsterdamin viralliseen kaupunkikorttiin sisältyi tämän kirjoitushetkellä yksi risteily mukana olevilta operaattoreilta.

Juomia, naposteltavaa tai vaikka pizzaa sisältävät kierrokset maksavat tavallisesti noin 30–50 euroa. Varsinaisen illallisristeilyn hinta voi nousta sadan euron yläpuolelle. Tarjoilujen nimissä on syytä lukea myös pienempi teksti. "Drinks included" voi tarkoittaa yhtä juomaa, kun taas "unlimited drinks" viittaa yleensä olueen, viiniin ja virvoitusjuomiin tietyn tarjoiluajan puitteissa.

Lapsia risteilyveneen sisällä
Lapsille sopivin on usein tunnin pituinen kierros.

Opastus, tarjoilut ja lapset

Suurissa lasiveneissä opastusta kuunnellaan kuulokkeilla tai puhelinsovelluksen kautta. Kielivalikoimaan voi kuulua 19–21 kieltä, mutta suomea ei yleensä ole mukana. Englanti on siksi varmin vaihtoehto. Omat langalliset kuulokkeet ovat kätevät sovelluksen käyttöä varten.

Äänite kertoo kanavavyöhykkeen rakentamisesta, kapeista taloista, julkisivujen nostokoukuista, kaupankäynnistä ja asuntolaivoista. Selostus etenee veneen sijainnin mukaan, joskin reittimuutokset voivat sotkea ajoitusta. Kippari saattaa aika ajoin täydentää nauhoitetta omilla huomioillaan.

Pienellä veneellä opastus on tavallisesti englanniksi. Kysymyksiä voi esittää, ja hyvä kippari kertoo äänitteiä ajankohtaisemmista asioista ja usein myös omista kokemuksistaan. Oppaan persoonalla onkin suuri vaikutus. Kovin muodollista museo-opastusta ei useinkaan ole luvassa, mikä on useimmille vain hyvä asia.

Perusristeilyn hintaan kuuluu yleensä vain matka ja opastus. Suurella veneellä omia ruokia ja juomia ei tavallisesti saa ottaa mukaan. Juomia myyvällä avoveneellä ostokset maksetaan erikseen, ellei lipussa mainita muuta. Wc löytyy monesta suuresta veneestä, mutta sitä ei voida aina luvata juuri omalle lähdölle. Avoveneissä wc:tä ei yleensä ole.

Tunnin kierros sopii useimmille lapsille, mutta kovin pienen kanssa lähtisin vain veneeseen, jossa on wc ja suoja sateelta. Suljetussa veneessä ei ole juuri liikkumatilaa eikä kyydistä pääse välillä pois. Useilla yhtiöillä korkeintaan muutaman vuoden ikäinen matkustaa maksutta aikuisen sylissä ja vanhemmille lapsille myydään alennettu lippu. Blue Boat Companylla lapsille on oma äänitarina ja tehtävävihko, joka on tavallista historiaopastusta kiinnostavampi.

Avoveneessä lapsen pitää pystyä istumaan turvallisesti paikallaan. Aurinkoisella säällä tarvitaan hattu ja aurinkosuoja, viileällä ylimääräinen vaatekerros. Lastenvaunuille ei välttämättä ole tilaa, joten niiden mukaan ottamisesta on kysyttävä ennakkoon.

Laivaan nousu ja esteettömyys

Moniin kanavaveneisiin laskeudutaan muutama jyrkkä askel. Laituri voi olla epätasainen ja veneen sekä laiturin korkeusero muuttuu veden pinnan mukana. Henkilökunta auttaa tarvittaessa, mutta liikuntarajoitteisen ei pidä luottaa siihen, että mikä tahansa lähtö sopii.

Blue Boat Companylla oli tämän kirjoitushetkellä pyörätuolille soveltuvia veneitä Stadhouderskade 501:n laiturilla. Paikka piti varata etukäteen ja pyörätuolista ilmoittaa varauksen yhteydessä, sillä esteettömiä lähtöjä oli vain tiettyinä kellonaikoina. Muilla yhtiöillä kokoontaitettavan pyörätuolin voi joskus ottaa mukaan, jos matkustaja pystyy kävelemään portaat. Varmista samalla wc:n esteettömyys, sillä pyörätuolin mahtuminen veneeseen ei vielä tarkoita, että kaikki tilat olisivat käytettävissä.

Rollaattorit, suuret lastenvaunut ja matkalaukut tuottavat samanlaisia ongelmia. Isoja laukkuja ei turvallisuussyistä hyväksytä monille veneille, eikä lähtölaitureilla yleensä ole säilytystä. Suoraan lentokentältä saapuvan kannattaa viedä matkatavarat ensin hotellille tai aseman säilytykseen.

Avustaja tai opaskoira voidaan hyväksyä veneeseen, vaikka tavallisia lemmikkejä ei otettaisi. Yhtiöiden laivastoissa on useita erilaisia veneitä, joten yleinen maininta esteettömyydestä ei aina koske päivän jokaista lähtöä.

Venekierroksella kanaalissa
Päiväristeilyllä talojen yksityiskohdat, asuntolaivat ja kanavien arkinen liikenne erottuvat kunnolla.

Kanavakierrokselle päivällä vai illalla?

Päiväristeilyllä näet enemmän. Talojen yksityiskohdat, asuntolaivat ja kanavien arkinen liikenne erottuvat kunnolla, joten valitsisin sen ensimmäiselle Amsterdamin-matkalle. Tunnin tai 75 minuutin kierros riittää hyvin.

Illalla kanavien ilme muuttuu. Siltojen valot heijastuvat veteen ja kanavatalot näkyvät eri tavalla vaikuttavina kuin päivällä, mutta itse nähtävyyksistä saa vähemmän irti. Hyvä ajankohta on hieman ennen auringonlaskua, jolloin matka alkaa valoisassa ja päättyy kaupungin syttyessä iltavalaistukseen.

Kesällä tämä vaatii melko myöhäisen lähdön, sillä Amsterdamissa valoisaa riittää pitkälle iltaan. Talvella iltatunnelmaan pääsee jo alkuillasta.

Talvella järjestettävän Amsterdam Light Festivalin risteilyt seuraavat tapahtumaa varten tehtyä reittiä ja kestävät yleensä noin puolitoista tuntia. Niitä ei pidä sekoittaa tavalliseen iltaristeilyyn. Jos saavut festivaalin aikana, varaa juuri tapahtumareitti; tavallinen vene ei välttämättä kulje kaikkien valoteosten ohi.