

- Huoneistohotellit
- Hostellit
- Yöpyjien eniten tykkäämät
- Alle 50 euroa per yö
- 50 – 100 euroa per yö
- 100 – 150 euroa per yö
Amsterdamiin ei useinkaan lähdetä konsertteihin, teatteriin tai muihin kulttuuririentoihin, mutta siellä on erittäin vireä kulttuurielämä ja kaikenlaista on tarjolla. Enemmän kiinnostusta turisteilla on klubikeikoille ja muille vastaaville tapahtumille, joita kaupungissa onkin laidasta laitaan. Siellä voi halutessaan mennä katsomaan alkukielisiä elokuvia, ja moni kaupungissa vieraileva ainakin suunnittelee menevänsä katsomaan Ajax Amsterdamin ottelua. Kaupungin yöelämä on legendaarisessa maineessa, ja siellä onkin varsin kohtuuhintaista ja mielenkiintoista viettää iltaa.
Etenkin musiikkielämänsä puolesta Amsterdam on erinomainen kulttuurikaupunki, ja siellä on mahdollista kuulla korkeatasoista klassista musiikkia, oopperaa ja balettia. Klassisten konserttien ja oopperan lisäksi kaupungissa on nähtävissä myös teatteria ja musikaaleja, ja kulttuurielämä on vilkkaimmillaan syyskuulta kesäkuulle.
Akustiikaltaan kaupungin parhaassa maineessa oleva konserttisali on Museumplein-alueella sijaitseva Het Concertgebouw (Concertgebouwplein 10) [kartalla], joka sijaitsee kätevästi Museumplein-raitiovaunupysäkin vieressä. Siellä on paljon konsertteja, joskus montakin yhden päivän aikana, ja noin 20 eurolla pääsee useimpiin konsertteihin. Maksullisten konserttien lisäksi siellä on ilmaisia konsertteja, yleensä joinain arkipäivinä klo 12.30, ja rakennuksessa tehdään myös puolen päivän aikaan englanninkielisiä opastettuja kierroksia. Valtaosa konserteista on klassisen musiikin konsertteja, mutta siellä on myös, viihteellisempää ohjelmaa kuten konsertteja lapsiperheille.
Oopperan ja baletin ystäville paras paikka on Nationale Opera & Ballet (Amstel 3) [kartalla], joka sijaitsee Waterlooplein-metroaseman vieressä, Amstel-joen rannalla. Oopperan ja baletin lisäksi siellä on kauden aikana lähes joka tiistai lounasajan konsertti, ja siellä on myös vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa ohjelmaa, kuten joulukonsertteja.
Teatteriesityksiä mutta myös musiikkia ja viihteellisempää ohjelmistoa on luvassa toisessa Amstel-joen rannalla olevassa talossa, nimeltään Koninklijk Theater Carré [kartalla]. Se sijaitsee hyvin lähellä Weesperplein-metroasemaa ja ratikkapysäkkejä, ja sen sivuilta voi paitsi varailla lippuja myös nähdä näytteitä esityksistä.
Leidseplein-aukio on tunnettu huvittelukeskus, jota kutsutaan ”teatterialueeksi”. Siellä perinteinen paikka oopperalle mutta myös muille esityksille on ollut Stadsschouwburg eli kaupunginteatteri [kartalla]. Talossa on nykyisin paljon esityksiä, joissa on englanninkielinen tekstitys tai joita seuratakseen ei tarvitse osata mitään kieliä. Etenkin torstait ovat iltoja, jolloin on tekstitettyjä esityksiä, ja siellä on paljon viihteellisiä esityksiä. Oopperaa voi nykyisin nähdä kaupunginteatterin sijaan Nationale Opera & Ballet -rakennuksessa.
I Amsterdam esittelee konserttisaleja ja kirkkoja, joissa on konsertteja
Classictic listaa konsertteja ja myy lippuja
Lienee sanomattakin selvää, että Amsterdam on suuri musiikkikaupunki niin jatsin, rokin kuin muidenkin hivenen kevyemmäksi luokiteltujen musiikkilajien puolesta. Suuret kansainväliset nimet saapuvat jatkuvalla soitolla kaupunkiin, ja täällä voi nähdä suuria tähtiä lämmittelykeikoilla pienissä baareissa ja kaikenlaista muuta mitä muualla ei tule vastaan. Kaupungissa on useita vireitä huvittelualueita, joista etenkin Leidseplein [kartalla] on paikka, jonne lähdetään teatteriin, keikalle, syömään tai iltaa viettämään. Muitakin huvittelualueita on, ja esimerkiksi Rembrandtplein [kartalla] on varsin vireä alue illanvietolle.
Sisäänpääsymaksuissa voi säästää melkoisen summan, jos hankkii etukäteen Nightlife Ticket -pääsylipun, jolla voi mennä moneen eri klubiin.
Lähellä rautatieasemaa, vähän hankalalla ja täysin modernilla alueella sijaitseva Bimhuis (Piet Heinkade 3) [kartalla] on yksi parhaita paikkoja kuulla jatsia ja bluesia.
Bimhuisin vieressä on yksi parhaita paikkoja kuulla paitsi jatsia myös muita musiikkilajeja, klassisesta uusimpiin suuntauksiin. Muziekgebouw on tietysti sekin vähän ikävällä paikalla, mutta tänne voi lähes kuka tahansa lähteä mitä erilaisimpiin konsertteihin.
Leidseplein on ykköspaikka paitsi teatterille ja konserteille myös jatsille. Jazz Café Alto on avoinna päivittäin klo 21–03. Sen lähellä on varttuneeseen makuun soveltuva Bourbon Street, joka päivittäin avataan vasta klo 22. Myös Leidsepleinilla sijaitseva Sugar Factory on paikka, jossa on jatsia mutta myös paljon muunlaisia konsertteja. Neljäs varteenotettava paikka Leidsepleinilla on Melkweg, jossa sielläkin on jatsia ja muuta musiikkia.
Amsterdam.info esittelee jazzklubeja
I Amsterdam esittelee erilaisia klubeja
Leidseplein on hyvä osoite niille, jotka haluavat nähdä keikan, ja siellä on kaikenlaista musiikkia tarjolla.
Sugar Factory on yksi parhaita ja monipuolisimpia keikkapaikkoja. Aivan sen lähellä oleva Melkweg on vastaavanlainen monipuolinen paikka.
Lähellä Leidsepleiniä sijaitsee myös Paradiso (Weteringschans 6) [kartalla]. Tämä musiikkisaliksi muunnettu entinen kirkko on ollut toiminnassa 1960-luvulta asti, ja siellä ovat esiintyneet esimerkiksi David Bowie ja the Rolling Stones. Paradisossa on myös ajoittain tanssi-iltoja, kuten myös muita musiikkipitoisia tilaisuuksia.
Jos haluaa suuren luokan konserttiin, on ArenA siihen etenkin kesäisin mutta nykyisin myös muulloin paras paikka. Stadion on samannimisen metroaseman vieressä, ja sinne on helppo siirtyä keskustasta.
I Amsterdam esittelee klubeja ja keikkoja
Song Kick listaa keikkoja ja tarjoaa tilaisuuden hankkia lippuja
Elokuvia voi Amsterdamissa katsella monessakin hyvässä teatterissa, eikä elokuvia siellä koskaan dubata. Alkukielisinä elokuvia voi katsoa teattereissa kuin teatterissa, ja siellä on mahdollista katsella myös korkeatasoisia elokuvia eikä vain multiplex-viihdettä.
Korkeatasoisia ei-mainstream-elokuvia eli indie-elokuvia voi mennä katsomaan Movies-elokuvateatteriin (Haarlemmerdijk 161) [kartalla], joka on vähän ikävällä tienoolla mutta jonka lähelle pääsee nopeasti raitiovaunulla.
Toinen korkeatasoisia elokuvia esittävä teatteri on Filmmuseum-elokuva-arkisto (IJpromenade 1) [kartalla]. Se on nykyään uudessa osoitteessa vähän ikävällä alueella, ja sinne päästäkseen on tutustuttava rautatieaseman takaa lähtevien lauttojen liikkeisiin.
Hollywood-hittejä ja muita mainstream-elokuvia voi mennä katselemaan upeasti sisustettuun Tuschinskitheater-leffateatteriin (Reguliersbreestraat 26) [kartalla]. Se sijaitsee Muntpleinillä, joka on hyvin lähellä Leidsepleiniä.
Amsterdamissa on myös elokuvaesityksiä ulkosalla, ja siellä on kesät talvet valtava määrä erilaisia elokuvafestivaaleja.
I Amsterdam esittelee lisää elokuvateattereita
Alankomaat on tullut tutuksi huippuluokan jalkapallomaana, ja Ajax tuli kaikille suomalaisille tutuksi viimeistään 1990-luvun alkupuolella. Amsterdamin tunnetuin jalkapallojoukkue ei enää ole takavuosien vedossa, mutta se pelaa syyskuulta toukokuulle korkeatasoisia sarjaotteluita ja yleensä myös jommassakummassa Euroopan liigassa.
Ajax pelaa Amsterdam ArenA -stadionilla [kartalla], jolla myös Alankomaiden maajoukkue pelaa ystävyysotteluita ja karsintoja, joista seuraavat ovat syyskuulta 2018 reilun vuoden eteenpäin. Alankomaiden liiga eli Eredivisie on varsin kovatasoinen, ja otteluita on eniten viikonloppuisin mutta ajoittain myös muina viikonpäivinä. Liigaa pelataan syyskuulta toukokuulle, ja joulun ja tammikuun loppupuolen välillä on muutaman viikon mittainen talvitauko.
Silloin kun joukkue ei pelaa, järjestään stadionilla tunnin kestoisia opastettuja kierroksia, joilla voi hyvällä tuurilla päästä myös katsomaan pelaajien pukuhuonetta.
Stadionilla on tietenkin myös Euroopan liigan otteluita, ja siellä on myös erilaisia tilaisuuksia ympäri vuoden. Kesäkauden aikana, jolloin jalkapalloa ei pelata, siellä on suuren luokan konsertteja ja joskus muitakin tapahtumia. Stadionin verkkosivut listaavat tapahtumat pitkiä aikoja etukäteen, ja jos Amsterdamiin saapuu oikeastaan vain stadionin tapahtumat mielessään, on sen vieressä hotelleja.
Stadion sijaitsee noin 9 kilometrin päässä ydinkeskustasta, ja sinne pääsee nopeasti metrolla päärautatieasemalta, Nieuwmarkt -asemalta tai Waterlooplein-asemalta Bijlmer ArenA -asemalle, joka on stadionin vieressä.
Amsterdamissa sattuu ja tapahtuu ympäri vuoden melkoisesti, ja siellä voi seurata niin paikallisia festivaaleja kuin maailmanluokan tapahtumiakin ympäri vuoden, mutta erityisesti kesä on tapahtumien kannalta vilkasta aikaa.
Amsterdamissa on muutama yleinen lomapäivä, jolloin kaupunki menee tavalla tai toisella sekaisin. Niihin kuuluvat huhtikuun 27. päivä, toukokuun 25. päivä ja kesäkuun 4. ja 5. päivä, mutta muut yleiset vapaapäivät liittyvät lähinnä jouluun, uuteenvuoteen ja pääsiäiseen.
Suuri juhlapäivä, joka panee koko kaupungin ja maan sekaisin, on Kuninkaanpäivä (engl. King’s Day), ja sitä vietetään 27.4.
I Amsterdam esittelee eri kuukausien suuria tapahtumia
Amsterdam on yksi Euroopan riehakkaimmista kaupungeista, ja tänne tulevista puolet saapuu tutustumaan taidemuseoihin, puolet bailaamaan. Kaupunki on vapaamielinen paikka juhlia, ja monet baarit ja yökerhot ovat avoinna läpi yön, jotkut 24 tuntia vuorokaudessa. Baareissa ja muissa anniskelupaikoissa on usein rento meininki, eikä humalaisia paikallisia näy kovinkaan paljon. Etenkin kesäiseen aikaan Amsterdamin ydinkeskustan meininki on melko värikästä, sillä tänne suunnataan varta vasten juhlimaan.
Turistien lisääntyessä ja tupakkalakien kiristyttyä touhu Amsterdamin ytimessä ja etenkin punaisten lyhtyjen alueella ja sen tuntumassa on muuttunut. Nykyään ulkona ryypiskellään ja poltellaan päivälläkin, ja osin koko kaupunki on muuttunut yhdeksi suureksi rällästyspaikaksi. Pahimpia katuja ovat etenkin Oudezijds Achterburgwal ja Oudezijds Voorburgwal [kartalla], jotka ovat kanavien rannoilla, lähellä vanhaa kirkkoa (De Oude Kerk). Tämä on aluetta, jolla on aina vilkasta ja jolta löytyy kaikenlaisten lieveilmiöiden lisäksi ikkunoissa asiakkaita odottavia naisia,
kannabis-museo,
prostituutio-museo
ja valtava määrä coffeeshopeja.
Jos mielii olla sivistyneemmässä ympäristössä, on vaihtoehtoja melkoisesti. Hyviä paikkoja kaiken ikäisille istahtaa terassille ja mennä myöhemmin klubiin tai yökerhoon ovat Leidseplein
ja Rembrandtplein
,
joille pääsee useilla eri raitiovaunulinjoilla. Myös punaisten lyhtyjen alueen vieressä oleva Nieuwmarkt
eli vanhankaupungin pääaukio on melko mukava paikka istahtaa terassille tai mennä illalla baariin. Vanhankaupungin pääaukiolta aina päärautatieaseman tuntumaan johtava Zeedijk
on katu, jolla on lukuisia erilaisia illanviettopaikkoja. Toinen
varsin hyvä katu, jolla paikallisetkin viihtyvät, on samantyylinen kävelykatu eli Nieuwendijk
[kartalla], joka on tarjonnaltaan niin monipuolinen, että siltä ei juuri mistään syystä tarvitse illan aikana poistua. Sen varrella on paljon erilaisia menopaikkoja etenkin lähellä rautatieasemaa.
Amsterdamin keskusta on täynnä mitä erilaisimpia anniskelupaikkoja, ja tyypillisten baarien ja klubien lisäksi siellä kahvilat ja monet muut paikat ovat käypiä oluelle tai muulle juomalle.
Jos haluaa tutustua tyypilliseen hollantilaiseen pubiin on "ruskea kahvila" (bruine kroegen) tästä hyvä esimerkki. Ne on nimetty ruskeiksi kahviloiksi koska aikoinaan, ennen tupakkalakia ilmassa sakeana leijunut tupakansavu muutti näiden baarien sisustat ruskehtaviksi. Niissä kuten muissakin tyypillisissä hollantilaissa baareissa eräänlainen viihtyvyys (Gezelligheid) ja mukavuus on tärkeää, ja baarissa vietetyt hetket ovat Amsterdamissa usein miellyttäviä hetkiä. Yksi hyvin keskeinen mutta vuosien varrella kalliimmaksi ja tylsemmäksi muuttunut ruskea kahvila on Dijk 120 (Zeedijk 120), joka on lähellä vanhankaupungin pääaukiota (Nieuwmarkt), kävelykadulla joka johtaa päärautatieasemalle.
Kahvilan ja baarin raja on kuin veteen piirretty viiva, ja miltei kahvila kuin kahvila on anniskelupaikka, joka illan mittaan saa yhä enemmän baarimaisia piirteitä. Ruskeita kahviloita ja muita baareja ja kahviloita on Amsterdamin keskustassa pilvin pimein, ne ovat hivenen edullisempia kuin Helsingin keskustan baarit (yleensä 3½–4½ euroa per puoli litraa tai 1½–2½ euroa pieni tyypillinen olutlasi).
Amsterdam.info kertoo anniskelupaikoista ja listaa niitä
Amsterdamissa on rajuja yökerhoja, diskoja ja klubeja, ja siellä voi viihtyä hyvin liikkeellä aamuun asti. Jos mielii sisään lukuisiin klubeihin loman aikana, voi olla kannattavaa hankkia 10 euroa maksava ”Nightlife Ticket”.
I Amsterdam esittelee yökerhoja ja klubeja
Amsterdam on aina hyväksynyt erilaisia vähemmistöjä ja kaikenlaista muuta, mutta homojen ja lesbojen suhteen Amsterdamkin laahasi pitkään perässä. Nyt on se yksi Euroopan pääasiallisia kohteita homoille ja lesboille, eikä siellä juuri edes tarvitse tietää tiettyjä paikkoja. Siellä voi mennä minne lystää ja vastaan tulee automaattisesti myös homoille ja/tai lesboille suunnattuja baareja, kahviloita ja muita paikkoja.
Yksi keskus homoille ja lesboille on Westermarkt [kartalla], joka on lähellä Anne Frankin museoitua kotitaloa, Prinsengrachtia ja Jordaanin miellyttävää kaupunginosaa. Seksuaalisten vähemmistöjen kohtaamispaikaksi tämän aukion tekee homoille ja lesboille suunnattu turisti-infopiste eli Pink Point ja sen vieressä sijaitseva Homomonument, jolla tosin on muitakin osia kanavan rannalla.
Varsinaisia katuja, joilla on paljon alan paikkoja, ovat Reguliersdwarsstraat [kartalla], joka on aivan Rembrandtpleinin vieressä, sen vieressä oleva Amstel, joka on Amstel-joen rantakatu, ja Kerkstraat, jonka parhaat apajat ovat hyvin lähellä Leidsepleiniä.
Yksi keskeisimpiä homobaareja on rautatieaseman ja vanhankaupungin pääaukion välimaastossa sijaitseva Queen’s Head (Zeedijk 20). Saman kadun numerossa 63 sijaitseva Cafe ’t Mandje on varsinainen instituutio, ja tämä kaupungin vanhin lesboille suunnattu paikka avattiin jo vuonna 1927. Varsin keskeinen paikka on myös Prik (Spuistraat 109), joka on parikin kertaa valittu kaupungin parhaaksi homobaariksi.
Culture Trip esittelee homobaareja
Amsterdam.info esittelee lesbobaareja
Teksti: Peter Forsberg
Kuvat: Peter Forsberg, Amsterdamse Hogeschool voor de Kunsten AHK /Flickr, Ungry Young Man /Flickr
2017/11
Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.
Lue ensimmäisten joukossa uusista oppaista, artikkeleista ja muista Pienen matkaoppaan kuulumisista.