Suomi – Lisää kiinnostavia paikkoja
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Kevät herättää monissa kaipuun matkustamiseen. Tässä tekstissä tarkastelemme vaihtoehtoja kevätmatkakohteille ja tarjoamme ideoita lomalle, joka on sekä lämmin että kohtuuhintainen. Lue, minne keväällä kannattaa matkustaa
Hotelleja – Helsinki
Linkit ovat hotellipalvelun mainoslinkkejä.
Booking.com
Ilmoitus
Kaivopuisto
Helsingin vanhin ja tunnetuin puisto on Kaivopuisto eli kansankielellä Kaivari. Puistoalue sai alkunsa kylpylähankkeesta 1830-luvulla, ja kylpylätoiminnan loputtua paikasta tuli yleisölle avoin puistoalue.

Puistoja ja rantoja

Helsingissä on luonto lähempänä kuin kenties missään muussa Euroopan pääkaupungissa, mutta varsinaisia suuria puistoalueita sen ydinkeskustassa on melko vähän. Kaupunkilaiset eivät kesäisin ryntää puistoihin piknikille tai ruskettumaan aivan samalla tavalla kuin muualla Euroopassa, mutta puistoissa oleskelusta on tullut entistä suositumpaa. Helsingissä kannattaakin kauniina kesäpäivinä lähteä katsomaan keskustan ja sen lähistön puistoja, ja helteisinä päivinä usean päivän kaupungissa viihtyvälle vierailu Hietarannan hiekkarannalla ja sen vieressä olevassa Sibeliuksenpuistossa on suositeltava tapa viettää kesäpäivä.

Kaivopuisto

Helsingin vanhin ja tunnetuin puisto Kaivopuisto [kartalla] eli kansankielellä Kaivari sijaitsee Kaivopuiston kaupunginosassa, jossa asuu 450 ihmistä, lähinnä neliöhinnoiltaan kaupungin kalleimmissa asunnoissa. Puistoalue sai alkunsa kylpylähankkeesta 1830-luvulla. Kylpylätoiminnan loputtua paikasta tuli 1880-luvulla yleisölle avoin puistoalue. Yksityiseksi kuitenkin jäivät alueet, joilla upeat kartanot ja muut suuret asuinrakennukset sijaitsevat, ja nykyisin valtaosa niistä on suurlähetystöjen asuttamia. Nämä alueet sijaitsevat puiston ja meren välimaastossa, ja niiden kauniissa kortteleissa sijaitsee turisteja kiinnostava Mannerheim-museo (Kalliolinnantie 14) [kartalla].

Kaivopuisto oli 1990-luvulla paikka, jossa pidettiin suuria ilmaisia konsertteja kesäisin, mutta nykyisin siellä ei juuri ole tapahtumia, lukuun ottamatta vapun juhlintaa, joka on kauniilla säällä riehakasta. Muina aikoina ainoa huvittelupaikka siellä on Kaivohuone. Tämä hintava yökerho sijaitsee Carl Engelin suunnittelemassa, vuonna 1838 valmistuneessa huvilarakennuksessa. Puiston varsinainen maamerkki on vuonna 1926 valmistunut Ursan tähtitorni, jolla suomenkieliset ylioppilaat vappuisin kokoontuvat ja jolta on hyvät näkymät ympäristöön. Jos haluaa nauttia aterian tai virvokkeen merta katsellen puiston laitamilla, on Cafe Ursula Kaivopuiston rannassa. Puistossa on leikkikenttiä, ja se on monipuolinen ja yleensä rauhallinen vierailupaikka, joka sopii lapsiperheillekin.

Tähtitorninmäki

Aivan Kaivopuiston naapurissa ja lähellä Tallink-Siljan käyttämää Eteläsataman Olympiaterminaalia sijaitsee Etelä-Helsingin hienostoalueiden toinen puistoalue, Tähtitorninmäki [kartalla]. Tämä on Kaivopuistoa rauhallisempi ja mäkisempi puistoalue, jonka maamerkki on vuonna 1834 valmistunut tähtitorni, jota tosin ei enää kaupungin valojen takia voida käyttää tieteellisiin tarkoituksiin. Puisto onkin nykyään tunnettu lähinnä siitä, että itsenäisyyspäivänä siellä esiintyy kuoro, jonka laulu radioidaan suorana lähetyksenä. Se on tunnettu myös lukuisista patsaistaan, joista merkittävin on neljä metriä korkea veistos nimeltään Haaksirikkoiset vuodelta 1898.

Töölönlahden rannat

Töölönlahden [kartalla] rannat olivat pitkään eräänlainen kummajainen maailmankin mittakaavassa, sillä laajat osat lahden ja rautatieaseman välissä pysyivät täysin tyhjinä vuosikymmenten ajan. Nykyään sinne on kohonnut kahden puistoalueen ja yhden asuinalueen lisäksi kaupunkilaisten mielipiteitä jakavia rakennuksia, jotka sijaitsevat Kansalaistorin ympäristössä [kartalla]. 1990-luvulla valmistunut Kiasma aloitti rakennusten ilmestymisen alueelle, ja vuonna 2012 valmistunut Musiikkitalo on antanut alueelle aivan uudenlaista ilmettä. Sen vieressä sijaitseva Kansalaistori on kuitenkin väliaikainen puistoalue, jonka luonnetta muuttaa edelleen vuonna 2018 avattavaksi aiottu Keskustakirjasto, hanke, jota on hahmoteltu jo vuosikymmenten ajan.

Kansalaistori on ainakin seuraavien vuosien ajan hyvä kesäinen vierailupaikka, jossa on kirpputoreja ja kaikenlaisia tapahtumia. Töölönlahden rannalle siltä kannattaa suunnata kohti Finlandia-taloa, jonka takana vuokrataan kesäisin veneitä. Tästä on hyvä nousta puistoalueen Mannerheimintien puoleiselle osalle ja kulkea kohti Hesperianpuistoa, jolta on upeat näkymät lahdelle ja jolla on aurinkoisina kesäpäivinä mukava istuskella. Koko lahden voi kiertää kummaltakin puolelta, ja sen rannalla on myös uusi Oopperatalo [kartalla]. Sitä vastapäätä sijaitsee Linnunlaulu, muutaman suuren puukartanon hallitsema alue, jonka tunnelmasta voi kesäisin nauttia Kahvila Sinisen huvilan terassilla, jolla voi paitsi kahvitella myös syödä keittoa.

Kasvitieteelliset puutarhat

Helsingissä on useita kasvitieteellisiä puutarhoja, joista Talvipuutarha [kartalla] sijaitsee aivan Töölönlahden vieressä. Se on avoinna ympäri vuoden, ja kesäisin sen pihamaalla on kauniita kasveja ja ympäri vuoden sen kasvihuoneissa on trooppisia kasveja nähtävillä. Alueella on lisäksi kasvihuoneiden takana kaupunginpuutarha, joka on yleisöltä suljettu ja jossa kasvatetaan puut ja kasvit Helsingin puistoihin.

Talvipuutarha on entistä ehompi vuoden 2012 remontin jälkeen, ja kolmiosaisessa lasirakennuksessa on yli 200 eksoottista kasvia. Lapsiperheiden on hyvä suunnata tänne ennen joulua ja pääsiäistä, jolloin rakennukset koristellaan vuodenaikojen tyyliin sopiviksi. Täällä on usein myös lapsille tarkoitettuja esityksiä, kuten nukketeatteria ja kesäsatuja, ja sen alueella on myös kahvila. Talvipuutarha on maanantaisin kiinni. Parhaiten se on avoinna tiistaisin (klo 9-15), loppuviikon vähän heikommin, vasta klo 12 alkaen. Kesällä ruusutarha on avoinna joka päivä klo 9-21, eikä mihinkään puiston osaan ole pääsymaksua.

Talvipuutarha
Kesäisin Talvipuutarhan pihamaalla on kauniita kasveja ja ympäri vuoden sen kasvihuoneissa on trooppisia kasveja nähtävillä.

Maininnan arvoinen kaupungin monista kasvitieteellisistä puutarhoista on Kaisaniemen puistossa [kartalla] sijaitseva kasvitieteellinen puutarha, jonne on sisäänkäynti vain Kaisaniemenlahden puolelta. Se on avoinna 9 kuukautta vuodesta, maaliskuun lopulta joulukuun loppuun. Vain sen kasvihuoneisiin on pääsymaksu, joskin niihin on kerran kuukaudessa toukokuusta joulukuuhun torstaisin vapaa pääsy, ja nämä päivät on mainittu verkkosivuilla. Ulkopuutarhaan on vapaa pääsy ympäri vuoden, ja sen laidalla sijaitsevassa kahvila-ravintolassa on kesäisin mukava ulkosalla nauttia 10 euron hintainen lounas (klo 11-13.30) tai kahvit (klo 10-17). Kasvihuoneisiin on 8 euron pääsymaksu aikuisilta, ja niihin on hivenen sekavat aukioloajat. Ne ovat kuitenkin aina maanantaisin kiinni ja avoinna ti-su vähintään klo 10-16.

Kaisaniemen puisto on laaja viheralue rautatieaseman takana. Siellä on tenniskenttiä, ja joinain vuosina siellä on nähty pesäpallo-otteluitakin, mutta se on hivenen rauhaton paikka etenkin pimeyden laskeuduttua, jolloin sitä kannattaa vältellä ympäri vuoden.

Keskustan ulkopuolella on muitakin kasvitieteellisiä puutarhoja, joille on hivenen hankala päästä mutta jotka ovat alan harrastajille vierailun arvoisia. Viikissä sijaitseva Gardenia [kartalla] on kaupungin uusin kasvitieteellinen puutarha. Täällä on suuri trooppinen puutarha, johon on 4 euron pääsymaksu ja joka on kiinni perjantaisin. Tänne pääsee parhaiten Rautatientorilta bussilla numero 68.

Toinen keskustan ulkopuolella sijaitseva kasvitieteellinen on vain kesäisin avoinna oleva Kumpulan puutarha [kartalla], jonne on 5 euron pääsymaksu aikuisilta ja jonne pääsee keskustasta raitiovaunuilla 6, 6T ja 8 (pysäkki: Paavalin kirkko).

Kasvitieteelliset puutarhat ovat osa Luonnontieteellistä museota (Pohjoinen Rautatiekatu 13) [kartalla], joka sijaitsee Eduskuntatalon takana Töölössä. Tämä on muina päivinä kuin maanantaisin hyvä vierailupaikka, etenkin perheille.

Sibeliuksenpuisto

Ulkomaalaisten turistien suosima vierailupaikka on Töölössä sijaitseva Sibeliuksenpuisto [kartalla], jonne tullaan bussilasteittain katsomaan Sibelius-monumenttia. Tämä Eila Hiltusen vuonna 1967 viimeistelemä veistos on erikoinen ja siitä käydään ahkerasti ottamassa kuvia, mutta puistossa on muutakin huomionarvoista, kuten kauniita koivupuita ja muuta tyypillistä pohjolan kasvillisuutta. Huomionarvoinen on myös sen minigolfrata, sillä tämä vuonna 1952 valmistunut rata oli Suomen ensimmäinen.

Sibeliuksenpuiston vieressä, lahden rannalla sijaitseva Cafe Regatta [kartalla] on hyvä paikka paitsi katsella soutajia ja muita vedessä liikkuvia myös nauttia kaikenlaisia ruokia, joista sen korvapuustit ovat maineeltaan kaupungin parhaita. Sibeliuksenpuistoon pääsee hyvin esimerkiksi Ruotsalaisen teatterin edustalta [kartalla] Mannerheimintien varrelta bussilla numero 24, joka kulkee Hietarannankin kautta kohti Seurasaarta.

Hietaranta
Melko lähellä Sibeliuksenpuistoa sijaitsee Hietarannan uimaranta, joka on hienohiekkainen suurehko ranta. Tänne on hyvä lähteä loikoilemaan auringossa kesäkauden aikana.

Hietaranta

Melko lähellä Sibeliuksenpuistoa sijaitsee Hietarannan uimaranta [kartalla], joka on hienohiekkainen suurehko ranta. Tänne on hyvä lähteä loikoilemaan auringossa kesäkauden aikana. Täällä on paljon rantalentopallokenttiä, ja täällä on kesäisin pidetty yleensä ainakin yhdet festivaalit ja joskus muitakin tapahtumia. Täällä voi myös nauttia uudessa kahvilarakennuksessa ruokia ja juomia, ja tänne on muun tekemisen puutteessa hyvä lähteä katsomaan tyypillistä kaupunkilaisten rantaloman viettoa. Paikalle pääsee Seurasaareen suuntaavalla bussilla numero 24, jolla on keskeinen pysäkki Ruotsalaisen teatterin edessä Mannerheimintien varrella.

Seurasaari

Helsingin ulkomuseo, jossa näkee tyypillisiä suomalaisia vanhanajan rakennuksia, sijaitsee Seurasaaressa [kartalla], muutaman kilometrin päässä ydinkeskustasta. Täällä esitellään tyypillistä suomalaista tunnelmaa 1600-1900-luvulta, ja täällä voi tutustua puisiin asuinrakennuksiin ja myös menneiden vuosisatojen erilaisiin ammatteihin ja yleisiin elintapoihin. Täällä on opastusta, jonka avulla selviää paljon menneestä elämästä, samoin kuin tapahtumia, jotka loihtivat elävästi esiin menneitä aikoja. Täällä on myös nukketeatteria, käsityöpäivät ja markkinoita, ja erityisen paljon ohjelmaa täällä on lapsille.

Ulkomuseo on avoinna vain kesäkaudella toukokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin. Aikuisilta lippu maksaa 8 euroa, perheiltä 18 euroa. Alue on avoinna päivittäin ja parhaiten kesäkuun alusta elokuun loppuun, jolloin sinne voi mennä klo 11-17. Paikalle pääsee paitsi bussilla numero 24 esimerkiksi Ruotsalaisen teatterin edustalta myös keskikesällä vesibussilla Merisatamasta [kartalla], joka on Kaivopuiston vieressä ja jolta pääsee muillekin saarille, kuten Uunisaarelle kesän aikana.

Lisätietoa

Visit Helsinki -sivusto esittelee luontokohteita

Wikipedia luettelee kaikki Helsingin puistot

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2015/09

Älä majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.

Lukijoiden kommentteja

Hietarannalle on avattu Bistro Badenbaden ravintola toukokuun 2017 alussa. Ravintolassa tarjoilaan mm. lounasta kello 11.00 - 14.00 välisenä aikana, ja lounaan jälkeen tarjoillaan ala carte ruokaa aamusta iltamyöhään.

Minulle aikaisemmin aivan tuntematon ja nyt ihastuksissani kävelen tämän halki melkein päivittäin talvet&kesät. Tämän voisi mainita myös https://vihreatsylit.fi/mustankivenpuisto/. Matka jatkuu merenrantaan ja Uimarannalle Uutelaan oikealle ja vasemmalle esim Kallalahden niemelle. Upeita paikkoja kaikki. Uutena vuosaarelaisena olen ihan ihmeissäni. /Tuula

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti