Latvia – Lisää kiinnostavia paikkoja
Riika
Riika
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Kevät herättää monissa kaipuun matkustamiseen. Tässä tekstissä tarkastelemme vaihtoehtoja kevätmatkakohteille ja tarjoamme ideoita lomalle, joka on sekä lämmin että kohtuuhintainen. Lue, minne keväällä kannattaa matkustaa
Ilmoitus
Lapsiperhe vanhassakaupungissa
Parhaat apajat löytää ravintola Riiasta ovat vanhassakaupungissa.

Lasten ja nuorten kanssa Riiassa

Riika on varsin hyvä suuri kaupunki lapsiperheille ja myös perheille, joilla on jo teini-ikään kasvaneita lapsia. Sen vanhakaupunki on taianomainen paikka ainakin osan vuodesta viettää aikaa perheen kanssa, ja niin siellä kuin muuallakin keskustassa on mukava katsella kauniita katunäkymiä, vierailla erilaisissa paikoissa, tehdä ostoksia, käydä syömässä ja istahtaa yhteen keskustan sadoista kahviloista.

Riikaan on hyvä suunnata kesäkauden aikana, mutta myös muut ajankohdat kuten joulumarkkinoiden viikot voivat olla aikaa, jolloin Riiassa on normaalia mukavampaa. Riika on edelleenkin kohtuuhintainen mutta nykyään entistä nykyaikaisempi ja tasokkaampi paikka vierailla lasten kanssa. Se on kaikin tavoin turvallinen vierailupaikka lasten ja nuorten kanssa, mutta sinne matkustavan on hyvä ottaa huomioon kehnot säät ja juhla-ajat, jotka eivät välttämättä ole hyviä vierailuaikoja.

Parhaat matkustusajat

Riika on parhaimmillaan keskikesällä, ja myös toukokuu ja syyskuu ovat kohtalaisen hyviä joskin säiltään epävarmoja aikoja vierailla kaupungissa. Nähtävyyksien aukioloajat ovat parempia kesäkauden aikana, ja se on kaupungissa joko huhtikuun alusta lokakuun loppuun tai toukokuun alusta syyskuun loppuun. Varsinaiset kesäaika, johon kuuluvat Jürmalan hiekkarannat ja muut kesäajan aktiviteetit, on kesäkuun alusta elokuun loppuun. Kotimaan tavoin säät ovat Riiassa arvaamattomia, ja keskikesälläkin voi olla koleaa eikä takuita lämpimistä säistä ole edes heinäkuussa.

Jos Riikaan haluaa matkustaa nauttimaan siitä parhaimmillaan, on matka varminta sijoittaa kesä-heinäkuulle. Jos haluaa nauttia Riiasta hyvien säiden aikaan mutta silti nähdä arkisiakin asioita ja mahdollisesti mennä jääkiekko-otteluun, elokuun loppupuoli ja koko syyskuu ovat keskikesää edullisempia ja väljempiä matkustusaikoja. Kulttuuri- ja urheilumielessä Riika on parhaimmillaan joissain tapauksissa elokuun puolivälistä ja viimeistään syyskuun puolivälistä aina toukokuun loppuun tai kesäkuun alkuun. Juhannuksesta elokuun puoliväliin on paljon lomia, erilaisia festivaaleja on paljon eivätkä kaikki paikat kuten kaikki kaupat tai ravintolat ole aina avoinna.

Muina vuodenaikoina Riian kaltaiseen suurkaupunkiin voi tietenkin matkustaa museoihin, jääkiekko-otteluun, erikoistapahtumia katsomaan, ostoksille ja kaupungista nauttimaan. Huonoimpia kuukausia missään mielessä matkustaa Riikaan ovat marraskuu, tammikuu, helmikuu ja maaliskuu. Jouluhumu jatkuu loppiaiseen, joten tammikuun alussakin on enemmän väriä kuin muina talviaikoina. Huhti- ja lokakuu ovat myös kuukausia, jolloin Riiassa on varsin siedettävää, mutta usein koleaa ja sateista. Talvi on aivan yhtä pitkä kuin Suomessakin, ja se voi alkaa jo marraskuun puolivälissä ja voi joinain vuosia jatkua huhtikuulle.

Ruokailu

Riiassa on tätä nykyä erinomaiset ruoat, mutta siellä joutuu myös maksamaan enemmän kuin muutama vuosi sitten. Siellä on Tallinnan tavoin valtava valikoima mitä erilaisimpia ravintoloita, jotka tarjoavat kaikkialta maailmasta tulevia ruokia, mutta suurempana kaupunkina Riiassa on Tallinnaakin enemmän erilaisia ruokia tarjolla. Itsepalveluravintolat ovat perheille varsin hyviä, ja ne ovat paikallisten perheiden suosiossa ja kohtuuhintaisia.

Parhaita ruokia itsepalvelumenetelmällä saa Lido-ketjun ravintoloista, joita on ympäri kaupungin. Parhaat ruoat ovat Vērmanītis-ravintolassa (Elizabetes 65), ja paras vierailupaikka perheille on alkuperäinen Lido (Krasta 76) [kartalla], jossa on kaikenlaista säpinää ja jonne on mahdollista mennä bussilinjoilla 12 tai 34. Lidolla on Alus sēta -piste (Tirgoņu 6) vanhassakaupungissa, mutta se on aika ahdas ja vilkas. Yksi perheille soveltuva Lido on myös Origo-kauppakeskuksessa, joka on rautatieaseman yhteydessä.

Letut ovat perinteisesti olleet lasten mieleen, ja kuten muuallakin Baltiassa on Latviassakin hyviä niin makeita kuin suolaisiakin lettuja ja pannukakkuja. Šefpavārs Vilhelms (Šķūņu 6) [kartalla] aivan vanhankaupungin sydämessä on niin paikallisten kuin vierailevienkin perheiden suosikkipaikkoja. Perunapannarit ovat hyviä vehnäallergikoille, hinnat ovat edullisia ja ruokajuomien kuningas on täällä maito.

Parhaat apajat löytää ravintola Riiasta ovat vanhassakaupungissa, missä etenkin Audēju ja sitä jatkava Grēcinieku ovat erityylisiä ruokapaikkoja ja kahviloita täynnä. Uudehko paikka, josta saa wok-annoksia ja muita aasialaistyylisiä ruokia nopeasti, on muistakin kaupungeista tuttu Wok to Walk [kartalla]. Vuonna 2014 avattu ja usein ylistetty pizzeria ja italialais-georgialainen ravintola Locale (Grēcinieku 8) on paikka, josta saa palkittua, kaasulämmitteisessä uunissa tehtyä napolilaistyylistä pitsaa. Niiden välimaastossa, kauppakeskusta vastapäätä oleva Bistro Pipars (Audēju 15) on edullinen, siisti mutta usein keskipäivällä vilkas itsepalveluravintola. Jos mielii kunnollista kebabia, on kulman takana oleva Turkebab (Vaļņu 26) edullinen ja tasokas paikka, josta saa lounaan reilulla kolmella eurolla viikolla klo 12–15.

Riian kauppahallit ja niiden vieressä olevat torit [kartalla] kannattaa aina perheidenkin käydä katsastamassa, vaikka niistä viime vuosina onkin tullut entistä turistivoittoisempia ja vähemmän autenttisia vierailupaikkoja. Halleja on peruskorjattu, ja uusittuihin osiin on avattu Centralais, joka on food court -tyylinen paikka. Siellä on erilaisia ruokia tarjolla, ja niiden joukossa on aasialaisia ja kaukasialaisia ruokia mutta myös hampurilaisia ja muitakin ruokia, puoliltapäivin aina myöhäiseen iltaan asti.

Edullisin aika ruokailla Riiassa on lounasaika viikolla, jolloin annoksen saa 3–6 eurolla. Lounasaika voi joissain paikoissa jatkua klo 17 asti, joten silmät kannattaa pitää auki vielä alkuillastakin. Monissa paikoissa lounastarjouksista kerrotaan vain latviaksi, mutta myös turisteille suunnatut paikat yleensä tarjoavat lounaita, jonkin verran muita ravintoloita kalliimmalla.

Katso myös Pienen matkaoppaan vinkit Riian ruokiin ja ravintoloihin

Laima-suklaakauppa
Laima–suklaa on ehdoton ostos Riiassa, ja myös muita paikallisia merkkejä tulee vastaan. Paras tapa katsella ja ostella tuotteita on yksinkertaisesti mittailla vanhankaupungin katuja silmät auki.

Ostokset

Ostoksia tehdään Riiassa siellä missä syödäänkin, eikä siellä ole ostosmielessä ongelmia odotettavissa. Siellä on varsin laaja haitari tuotteita ja myös niiden hintahaitari on suuri. Riika on erinomainen paikka käsitöille, luonnontuotteille ja kaikelle paikalliselle ja luonnolliselle, kuten hunajalle, meripihkatuotteille, kosmetiikkatuotteille ja myös elintarvikkeille. Laima-suklaa on ehdoton ostos Riiassa, ja myös muita paikallisia merkkejä tulee vastaan. Paras tapa katsella ja ostella tuotteita on yksinkertaisesti mittailla vanhankaupungin katuja silmät auki, sillä kauppoja on siellä täällä ja pienten putiikkien joukossa on lukuisia paikallisia ja ainutlaatuisia tuotteita myyviä.

Yksi ehdoton vierailupaikka perheille ja kenelle tahansa on Centrāltirgus [kartalla], joka sijaitsee linja-autoaseman vieressä, hyvin lähellä vanhaakaupunkia ja Stockmannia. Siellä on useita valtavia kauppahalleja, joissa ennen korjailtiin ilmalaivoja, ja niissä on teemoittain elintarvikkeita, niin että yhdessä hallissa on lähinnä lihatuotteita, toisessa kalatuotteita ja kolmannessa lähinnä säilöttyjä tuotteita. Ulkona ovat kaupan hedelmät ja vihannekset, ja koko komeus on toiminnassa viikon jokaisena päivänä, myös juhlapyhinä ja talvisin. Alueella on kahviloita, ja halleissa ja niiden ulkopuolella on ravintoloita, joista mielenkiintoinen on esimerkiksi uzbekistanilainen ravintola, joka on viimeisen hallin takana, Maskavas-kadun kulmauksen lähellä [kartalla], pienen kirppu- ja antiikkitorin vieressä. Paikalle on vanhastakaupungista paras tulla alikulkukäytäviä pitkin, ja torilta pääsee myös kohti Stockmannia ja Origoa osin alikulkukäytäviä pitkin.

Keskustan uudella puolella on paljon erilaisia ostospaikkoja, joista Galleria Riga -ostoskeskus [kartalla] on yksi parhaita. Stockmann [kartalla] on hyvä katsastaa, ja sen vieressä, rautatieaseman yhteydessä oleva Origo on varsin hyvä mutta usein vilkas ostoskeskus perheille.

Kaupat ovat Riiassa hyvin avoinna joka viikonpäivänä, ja parhaiten ovat avoinna ostoskeskukset ja suuret liikkeet, jotka ovat yleensä avoinna klo 21 asti, sunnuntaina kenties vain klo 20 asti. Ruokakauppoja kuten Rimi on melkoisesti, ja niitä on varmasti aina ostoskeskusten alakerroissa, kuten vanhankaupungin hienossa Galeria Centrs -ostoskeskuksessa [kartalla]. Tietenkin myös Stockmannilla on suuri ruokakauppa, ja sellainen on myös viereisessä Origo-kauppakeskuksessa.

Katso myös Pienen matkaoppaan vinkit Riian ostoksiin ja ostospaikkoihin

Jurmalan ranta
Jos haluaa matkustaa Jürmalaan, jossa on rantoja ja vesipuisto, pääsee sinne kätevästi ja edullisesti rautatieasemalta.

Liikkuminen paikasta toiseen

Riiassa on hyvä kävellä vanhassakaupungissa ja sen ympäristössä, eikä siellä välttämättä ainakaan lyhyellä lomalla tarvitse turvautua joukkoliikenneverkostoon. Jos haluaa matkustaa Jürmalaan, jossa on rantoja ja vesipuisto, pääsee sinne kätevästi ja edullisesti rautatieasemalta, josta junat lähtevät raiteilta 3 ja 4, 1–3 kertaa tunnissa. ”Majori” on paras paikka jäädä pois rantoja ja pääkatua ajatellen, ja Jürmalan-matkaan kuluu helposti vähintään puoli päivää.

Muista liikennevälineistä raitiovaunulinja 11 on kätevä, sillä se kulkee Laima -suklaatehtaalle ja eläintarhalle, ja siihen voi nousta esimerkiksi ”Merķeļa iela” -pysäkillä [kartalla] lähellä vanhaakaupunkia. Lippuja saa automaateista ja Narvesen-kioskeista, mutta juniin on erilliset liput, jotka ostetaan tiskiltä juuri ennen junaan nousemista.

Jos haluaa soittaa paikalle taksin, on Panda (puh. 8700) luotettava, kielitaitoinen ja edullinen.

Katso myös Pienen matkaoppaan Liikkuminen paikasta toiseen

Kanava
Puistot ovat erityisen hyviä kesäkauden aikana. Puistojen läpi kulkee kanava, jota pitkin voi kesäkaudella risteillä laivalla.

Parhaat alueet lapsiperheille

Lapsiperheille parhaat alueet ovat vanhakaupunki ja sen lähiympäristö, johon kuuluvat keskustori kauppahalleineen, sen vieressä olevat kauppapaikat ja puistot, jotka reunustavat vanhaakaupunkia. Puistot ovat erityisen hyviä kesäkauden aikana, mutta talvisinkin niissä tapahtuu. Puistojen läpi kulkee kanava, jota pitkin voi kesäkaudella risteillä laivalla, ja myös Daugavajoella voi kesäisin risteillä.

Keskustan uudemmat osat (Centrs) ovat Riian varsinainen liikekeskus ja keskusta, ja ne ovat viikolla päivisin vilkasliikenteisiä ja kaikin tavoin kiireisiä kortteleita. Ne ovat kuitenkin perheille hyvää maastoa hotellille tai muulle majapaikalle, sillä vanhakaupunki saattaa olla vähän rasittava alue majapaikalle. Keskustan uudet korttelit ovat kuitenkin melko laajalla alueella, joten majapaikan sijaintiin on hyvä kiinnittää erityistä huomiota.

Muualla Riian lähistöllä Jürmala on ehdoton vierailupaikka perheille, joilla on minkäikäisiä lapsia tai nuoria tahansa. Siellä on hiekkarantoja, harrastusmahdollisuuksia ja tapahtumia, lähinnä toukokuun puolivälistä elokuun loppuun.

Parhaat hotellit lapsiperheille

Jos Riikaan matkustaa vilkkaaseen aikaan, kuten kesällä, ei vanhakaupunki välttämättä ole paras paikka hotellille tai muulle majapaikalle. Siellä ei ole helppo aina liikkua, ja siellä on melkoinen määrä ihmisiä ja erityisesti juhlakansaa kesäkuusta elokuun loppuun. Etenkin viikonloput voivat olla todellista hulinaa, sillä Riika on polttariporukoiden ja muiden juhlivien porukoiden kestosuosikki.

Jos haluaa päästä nauttimaan vanhastakaupungista mutta ei yöpyä siellä, kannattaa hotelli varata sen lähistöltä, esimerkiksi puistoalueen toiselta puolelta, Elizabetes-kadun ympäristöstä. Siellä on useita suuriakin hotelleja, ja sieltä on lyhyt kävelymatka vanhaankaupunkiin. Jos mielii viettää enemmänkin rentoa rantalomaa, jonka aikana käväistään kaupungissa, voi kesäkauden aikana majoittua myös Jürmalaan, jossa Majori on paras paikka hotelliensa puolesta.

Booking.comin perheille sopivia hotelleja

Family with Kids tarjoaa omia vinkkejään Riikaan suuntaaville perheille

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2019/10

Älä majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.

Lukijoiden kommentteja

Riika on täynnä puistoja ja leikkikenttiä lapsille :) Vihreää ja ihanan, uskomattoman siistiä. /mama

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti