Italia – Lisää kiinnostavia paikkoja
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Rodos on yksi Kreikan suosituimmista lomakohteista, missä aurinko paistaa ja lämpöä piisaa. Rentoutuminen, auringonotto, shoppailu, herkuttelu ja arjesta irtautuminen ovat sen parasta antia. Lue lisää Rodoksesta
Hotelleja – Genova
Linkit ovat hotellipalvelun mainoslinkkejä.
Booking.com
Ilmoitus
Savona
Savonassa upealla arkkitehtuurilla reunustettu Via Paleocapa on hyvä shoppailukatu, jonka varrella on myös ravintoloita, kahviloita ja turisti-info.
Kuva: Peter Forsberg

Nähtävyyksiä Genovan lähistöllä

Genova on suuri kaupunki, jonka satama-alueet, Euroopan suurimpiin kuuluva vanhakaupunki ja kukkuloiden päällä olevat näköalapaikat tarjoavat melkoisesti nähtävää. Siellä vierailevan on kuitenkin hyvä käydä ainakin piipahtamassa jossakin muualla.

Yleensä toisille paikkakunnille pääsee parhaiten junalla. Valtaosasta junamatkoja vastaa Trenitalia, mutta Casellaan kulkee kapearaiteinen paikallisjuna. Oli juna minkälainen tahansa, siihen menevän on ehdottomasti muistettava leimata lippunsa laitteissa, jonkalaisia on ympäri asemien ja jonkalainen yleensä aina löytyy lähtölaiturilta. Tämä ei välttämättä päde internetistä ostettuihin lippuihin, mutta lähes aina automaateista ja tiskeiltä ostettuihin.

Junilla matkustaminen on Italiassa edullista, mutta joskus lyhyilläkin matkoilla tulee vastaan nopeampia junia, joilla matkustaminen ei välttämättä edes ole paljon nopeampaa kuin paikallisjunalla mutta aina huomattavasti kalliimpaa.

Casella

Casella tarjoaa hyvän mahdollisuuden paitsi nähdä upeita maisemia ja pienen kylän myös käydä vierailemassa Ligurian sisämaassa. Casellaan pääsee Piazza Manin -aukiolla [kartalla] olevalta rautatieasemalta, jonne pääsee keskustasta bussilla numero 64, taksilla tai kävellen melko jyrkkiä mäkiä pitkin reilussa vartissa Villetta di Negro -puistolta. Junia kohti Casellaa lähtee melko harvakseltaan, ja aikataulu kannattaa tarkistaa etukäteen internetistä. Liput ovat edullisia, ja jo menomatkalla kannattaa lippukassalta ostaa edestakainen lippu.

Casellan juna kulkee verkalleen vuonna 1929 valmistunutta kapearaiteista rataa pitkin, ja maisemat matkalla ovat Bisagnon-laaksossa ja muualla kukkuloilla näkemisen arvoiset. Nämä rinteet suojaavat Genovaa sisämaan kylmiltä ilmoilta, ja kannattaa huomata että ylhäällä Casellassa on miltei aina viileämpää kuin Genovassa ja siellä saattaa olla täysin erilainen ilma kuin merenrannalla.

Casella on hyvä patikointipaikka kesäisin, ja etenkin Valle Scrivia -laaksossa on hyviä polkuja. Casellassa ei ole kovin paljon nähtävää, mutta siellä on mukava kävellä ja nauttia kylän hiljaisesta tunnelmasta. Hieno Santo Stefano -kirkko kannattaa käydä katsomassa, sen lähellä on hyviä ravintoloita ja kahviloita, ja yksi huomionarvoinen paikka täällä etenkin kalaruoille on Camugin (Via Camugin 10).

Savona

Mukavan junamatkan päässä Genovasta sijaitseva Savona on ns. Ponenten Rivieran tunnetuimpia kaupunkeja ja varsin hyvä vierailukohde. Siellä ei ole erityisen paljon nähtävää, ja kunhan on selvittänyt tiensä rautatieasemalta Via Paleocapa -pääkadulle ja merenrannalle, voi tutustua tämän yllättävän suuren resortin miellyttäviin katuihin.

Upealla arkkitehtuurilla reunustettu Via Paleocapa on hyvä shoppailukatu, jonka varrella on myös ravintoloita, kahviloita ja turisti-info (Via Paleocapa 76). Vaikka toisen maailmansodan pommitukset tekivät tuhojaan Savonassa, on vanhassakaupungissa merkittävää nähtävää, kuten Duomo-tuomiokirkko ja sen yhteydessä oleva Cappella Sistina -kappeli, jotka kumpikin ovat barokkiarkkitehtuurin merkkiteoksia. Vanhankaupungin yläpuolella sijaitseva Fortezza di Priamar, joka valmistui vuonna 1528, oli aikoinaan Genovan suuruuden osoitus, ja nykyisin sen suojissa on kolme museotilaa, joiden joukossa on sekä nykytaidetta että moderneja veistoksia esittelevä tila ja arkeologinen museo, jonka anti on lähinnä Kreikan ja etruskien jäämistöä.

Ponenten rivieralla on muitakin hyviä vierailupaikkoja, kuten 10 kilometrin päässä Savonasta sijaitseva Noli-rantaresortti, ja tänne onkin hyvä tulla kesällä ajan kanssa ja tutustua useaan paikkakuntaan kerralla.

San Remo

Vain 50 kilometrin päässä Monacosta ja kolmen tunnin junamatkan päässä Genovasta sijaitseva San Remo on Italian tunnetuimpia kasinokaupunkeja ja resortteja. Tämä ”kukkien kaupunkina” tunnettu lomapaikka on parhaimmillaan sesonkiaikaan toukokuulta syyskuulle, mutta siellä on hyvä vierailla myös muina aikoina. San Remon päätapahtumiin kuuluvat suuri helmikuun musiikkifestivaali, jonka itse asiassa väitetään olleen Euroviisujen innoite, ja maailman pisin yksipäiväinen ammattilaisten pyöräilykilpailu, 300 kilometriä pitkä Milano – San Remo, joka yleensä pidetään maaliskuun 19. päivän tienoilla, vuodesta 2012 lähtien sunnuntaisin. Myös erilaiset rallikisat ovat miltei arkipäivää San Remon ympäristössä, ja niitä on huhtikuussa, toukokuussa ja syyskuussa.

San Remon Casino (CC License: Attribution 2.0 Generic)
San Remon parhaisiin paloihin kuuluvat ilmaston, kasinon ja tapahtumien lisäksi hulppeat talot, joita rakentelivat kaupunkiin maanpakolaisina muuttaneet kuninkaalliset ja muut silmäätekevät

San Remon parhaisiin paloihin kuuluvat ilmaston, kasinon ja tapahtumien lisäksi hulppeat talot, joita rakentelivat 1800-luvun puolivälissä kaupunkiin maanpakolaisina muuttaneet kuninkaalliset ja muut silmäätekevät, Venäjän Nikolai-tsaarista Alfred Nobeliin. Sen eniten päitä kääntäviä rakennuksia on Moskovan Punaisen torin näkymiä muistuttava ortodoksikirkko, joka sijaitsee rannalla. Lähellä kirkkoa sijaitsee vuonna 1905 valmistunut kasino, joka edelleenkin on suosittu uhkapelaajien keskuudessa. Sen lähellä on myös shoppailukatu Corso Matteottin varrella yksi kaupungin hienoimmista palatseista, 1400-luvulla rakennettu Palazzo Borea d’Olmo, jonka sisällä on arkeologisia löydöksiä ja hienoa taidetta. Täällä käydessä on tapana katsastaa myös Villa Nobel (Corso Felice Cavallotti 112), jonka sisällä on Alfred Nobelista kertova museo.

Cinque Terre

Edellä mainitut Savona ja San Remo sijaitsevat Genovasta pohjoiseen ja länteen, ja toiseen suuntaan mennessä tulee vastaan yksi Euroopan kuuluisimmista rannikkoalueista, Cinque Terre. Se muodostuu viidestä eri paikkakunnasta, ja rannikko, kylät ja osa sisämaasta muodostavat nykyisin Cinque Terren luonnonpuiston. Cinque Terre on hyvä patikointipaikka näkymiensä ja suotuisan ilmastonsa takia, mutta tämä on vilkas paikka patikoida ja ainoita maksullisia sellaisia Italiassa. Suosituin reitti on Via dell’Amore eli Rakkauden polku, joka kulkee Riomaggioresta Manolaan.

Cinqua Terre eli ”viisi maata” oli aikoinaan yhteydessä muuhun maailmaan vain meriteitse, ja vasta Genova – La Spezia -rautatieyhteyden avaaminen 1800-luvulla toi sen lähemmäs muuta maailmaa. Sen viisi kylää ovat Monterosso al Mare, Vernazza, Corniglia, Manarola ja Riomaggiore, ja näillä kaikilla on oma rautatieasemansa. Monterosso al Mare sijaitsee lähimpänä Genovaa, Riomaggiore kauimpana, ja kaunis 1600-luvun arkkitehtuuri antaa kaikille kylille täysin ainutlaatuista tunnelmaa. Monterosso on kaupungeista vanhin, se perustettiin vuonna 643, ja Riomaggiore perustettiin sekin jo 700-luvulla, mutta nykyisin nähtävät rakennukset ovat lähes järjestään myöhäiskeskiajalta. Talojen ja näköalojen lisäksi pengerretyt kallioseinämät ja rantakalliot, joilla on ollut puutarhoja ja peltoja pian parin tuhannen vuoden ajan, ovat ainutlaatuisia. Sekä meren että näiden viljelysten ansiosta Cinque Terre on tärkeimpiä paikkoja italialaisen ruokakulttuurin näkökulmasta, ja täältä ovat peräisin focaccialeipä, pesto ja Sciacchetra-valkoviini, jotka kaikki yhdistetään nykyisin Genovan kaupunkiin.

Cinque Terre ei ole mikään rantaresortti, mutta Monterossosta löytyy alueen yksi ranta, ja tämä kaupunki on tunnettu myös sitruunapuistaan ja tunnelista, joka yhdistää kaupungin vanhan ja uuden puolen. Vernazza on näistä kylistä kenties viehättävin ja merellisin, ja sen satamassa, jolla on koko alueen ainoa laituri, on upea linnake ja kirkko. Corniglia on alueen kylistä ainoa, jolla ei ole merenrantaa lainkaan, ja tämän 600 asukkaan kylän viiniviljelykset kuuluvat alueen tunnetuimpiin. Täällä kannattaa kiivetä La Torre -torniin, joka antaa hyvän kuvan alueen huikaisevista maisemista, ja myös Belvedere Santa Maria -tornista on hyvät näkymät mutta merelle. Vaikka Cornigliassa on viinitarhoja, on Cinque Terren viinin pääpaikka seuraava kylä, Manarola, joka on ehkä kiireettömin ja eristynein alueen kylistä, ja sen asukkaat puhuvat vieläkin täysin omaa murrettaan. Eteläisin alueen kylistä on Riomaggiore, joka on myös suurin ja vilkkain täällä. Tämä on tunnettu lintujen tarkkailupaikka, jonka Fossola-rannalla aivan sataman vieressä sijaitsee Torre Guardiola -torni lintujen bongailua varten. Kaikissa kylissä on hotelleja, Manarolasta löytyy hosteli, kaikissa kylissä on erinomaiset ravintolat ja myös shoppailumahdollisuudet ovat täällä kohtalaisia.

Lisätietoa

Lisätietoa Ligurian alueella matkusteleville

Teksti: Peter Forsberg
Kuvat: Peter Forsberg, Danny Norton /Flickr
2014/01

Älä majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti