Matkakohteita, kulttuuria ja maailman monimuotoisuutta
TwitterInstagram
Bangkokin lentoasema (CC License: Attribution 2.0 Generic)
Suomesta Pattayalle on paras matkustaa niin, että lentää ensin Bangkokiin ja siirtyy sieltä Pattayalle.

Matkat ja matkustaminen

Suomesta Pattayalle haluava ei pääse sinne suoraan, vaan ensin pitää lentää Bangkokiin tai Phuketiin ja siirtyä niistä Pattayalle.

Bangkokista voi heti lentoasemalta siirtyä Pattayaan bussilla tai taksilla, ja Phuketista voi lentää Finnairin lennon saavuttua sinne Bangkok Airwaysillä Pattayalle. Yleisempää on kuitenkin lentää ensin alle 10 tunnissa Bangkokiin ja siirtyä sieltä heti tai myöhemmin Pattayalle.

Vaikka Bangkokista on teoriassa helppo siirtyä koska ja mistä tahansa Pattayalle, on pääasiallisesti Pattayalle haluavan kaikkein paras siirtyä sinne suoraan Bangkokin lentoasemalta. Helsingistä pääsee sekä suorilla että välilaskullisilla lennoilla Bangkokiin, ja matkustaminen kaupunkien välillä on kalleimmillaan joulukuussa.

Pattaya on parhaimmillaan omatoimikohteena, jolloin siihen voi yhdistää muitakin kohteita, kuten Bangkokin. Sinne kuitenkin tehdään jonkin verran pakettimatkoja, ja näillä ei siirtymisestä Bangkokin lentoasemalta Pattayalle tarvitse ollenkaan itse huolehtia.

Omatoimisesti tehtävät matkat

Omatoimimatkailija varaa itse lentonsa Helsingistä Bangkokiin tai Phuketiin, ja siirtyy niistä Pattayalle. Kaikkein paras on lentää Bangkokiin ja mennä sieltä bussilla, taksilla tai minibussilla Pattayalle, ja kaikkein paras tämä parin kolmen tunnin matka on tehdä heti Bangkokiin saavuttuaan.

Bangkokista voi myöhemmin siirtyä Pattayalle, mutta metropoliin sisään pääsemiseen kuluu aikaa ja siirtyminen Bangkokista Pattayalle vie yleensä suurimman osan päivästä, etenkin jos matkan tekee normaalilla bussilla.

Lennot Suomesta Thaimaahan

Suomesta Pattayalle on paras matkustaa niin, että lentää ensin Bangkokiin ja siirtyy sieltä Pattayalle. Matkaa Bangkokista Pattayalle on lentäen vähän mutta bussilla 2–3 tuntia ja yleensä mieluummin kolme kuin kaksi. Kaikkein kannattavinta on siirtyä heti Bangkokista Pattayalle, sillä Bangkokissa ensin lentoasemalta muualle kaupunkiin siirtymiseen ja uudestaan siirtymiseen rautatie - tai linja-autoasemalle kuluu paljon aikaa. Jos aikoo viettää loman pääsiassa Pattayalla mutta haluaa silti tutustua Bangkokiin, kannattavinta on viettää Bangkokissa muutama päivä loman lopuksi.

Helsingistä on helppo päästä Bangkokiin ympäri vuoden. Kaikkein edullisinta on matkustaa silloin kun Thaimaassa on monsuunikausi ja jolloin sinne harva matkustaa, eli elo-, syys- ja lokakuussa. Kaikkein kalleinta sinne on lentää joulukuussa, ja erityisen hintavaa on joulunajasta uuteenvuoteen. Jonkin verran normaalia kalliimpaa on lentää myös heinäkuussa, ja koulujen kesäloma-aikaan on muutenkin vähän normaalia hintavampaa. Jos haluaa matkustaa Pattayalle kauden aikana mutta silloin kun lennot eivät ole kalleimmillaan, ovat marras-, tammi-, helmi- ja maaliskuu hinnoiltaan parhaita kuukausia.

Aeroflot on noussut yhdeksi suosituimmista yhtiöistä lennoilla Euroopasta Bangkokiin ja syitä siihen on useita. Hinnat ovat edullisia, koneet ovat erinomaisia, palvelu pelaa ja henkilökuntaa riittää. Ensin lennetään mieluiten Aeroflotilla Moskovan Šeremetjevon lentoasemalle (SVO), jota varten ei tarvita mitään viisumia. Sieltä lähtee kone yleensä alkuillasta, ja se on aamulla Bangkokissa (Suvarnabhumi eli BKK). Alimpiin hintoihin kuuluvat matkalaukku ja ateriat, ja edestakainen lippu on huomattavasti edullisempi kuin kaksi yhdensuuntaista lippua.

Finnair lentää suoraan Helsingistä Bangkokin pääasialliselle lentoasemalle (Suvarnabhumi eli BKK), jolta pääsee helposti heti suoraan Pattayalle. Suora lento kestää 9 ½ tuntia, ja sellaisen voi saada alimmillaan reilulla 300 eurolla suuntaansa.

Norwegian lentää vain välilaskullisia lentoja Helsingistä Bangkokiin. Yleensä kone lentää ensin Osloon, Tukholmaan tai Kööpenhaminaan, joista lennetään suoraan Bangkokiin. Alimmat hinnat ovat houkuttelevimpia mutta niihin ei sisälly matkalaukkua.

Qatar Airways lentää Bangkokiin, mutta lennot ovat välilaskullisia. Yhtiö lentää suoraan Helsingistä Phuketiin, josta voi siirtyä Bangkok Airwaysillä Pattayalle.

UIA lentää melko nopeita ja edullisia mutta välilaskullisia lentoja Helsingistä Bangkokiin.

Skyscannerista voi katsoa lisää lentoyhtiöitä ja reittejä.

Bangkok
Bangkokista voi siirtyä Pattayalle parhaiten linja-autolla tai minibussilla.

Muualta Thaimaasta Pattayalle

Bangkokista tai muualta Thaimaasta kuten myös joistain lähimaista voi siirtyä Pattayalle parhaiten linja-autolla tai minibussilla. Lentäen sinne voi mennä joistain paikoista, kuten Phuketista, ja Pattayan lentoasema sijaitsee noin 40 kilometrin päässä keskustasta. Bussilla matka Bangkokista kestää 2–3 tuntia, ja Rayongiin, josta pääsee Ko Sametille, on parin tunnin matka. Mahdollista on myös siirtyä Pattayalta Tratiin, josta pääsee Koh Changille, tai Kambodžaan, parissa kolmessa tunnissa. Uusin yhteys Pattayalle on lahden toiselta puolelta Hua Hinista, josta tulee nopea katamaraani kerran päivässä Pattayan päälaiturille.

Matkoja voi tehdä julkisilla kulkuvälineillä eli bussilla tai lautalla, mutta yleistä on myös siirtyä pitkienkin matkojen takaa Pattayalle taksilla. Taksi on nopeampi ja huomattavasti kätevämpi kuin mikään julkinen liikenneväline, ja 2–4 hengen porukoille hinnat ovat pitkilläkin matkoilla varsin kohtuullisia.

Lennot Pattayalle

Jos haluaa siirtyä lentäen suoraan muualta Thaimaasta Pattayalle, on Bangkok Airways yhtiö, joka lentää sinne suoraan sekä Koh Samuilta että Phuketista. Lentäen pääsee Helsingistä Pattayalle myös niin, että lentää ensin Finnairilla Phuketiin ja sieltä Bangkok Airwaysilla Pattayalle, ja tällaisen matkan voi nopeimmillaan tehdä reilussa 16 tunnissa.

Muualta Thaimaasta tai lähimaista voi siirtyä Pattayalle suoraan lentäen. Sisäisiä lentoja tekevät esimerkiksi Thai Airways ja Thai Air Asia.

Bangkokin lentoasemalta (BKK) Pattayalle

Bangkokista on sen verran lyhyt matka Pattayalle, että matka tavallisesti tehdään bussilla tai taksilla. Lentoasemalta bussit lähtevät ensimmäisen kerroksen (Level 1) 8. portilta (Gate 8), jossa myös taksitolpat sijaitsevat. Lippuja voi ostaa sieltä, ne maksavat 120 bahtia ja matka voi hyvinkin ruuhkattomina aikoina kestää vain 2 tuntia. Ensimmäinen bussi lähtee klo 5.30 ja viimeinen klo 22, ja ne jättävät Pattayalla eri puolille, joista sitten voi jatkaa tuk-tukilla tai bussin tyylisellä avolavalla (songthaew) majapaikalle. Osa busseista menee Pattayan bussiasemalle, josta sieltäkin pääsee monin eri tavoin majapaikalle.

Matkan voi myös tehdä ovelta-ovelle -tyylisesti, mikä tulee kalliimmaksi mutta mikä on helpoin ratkaisu. Bell Travel Service tekee tällaisia matkoja busseilla, ja matkalle tulee hintaa vähintään 280 bahtia.

Don Muangin lentoasemalta Pattayaan

Jos saapuu Don Muangin lentoasemalle [kartalla], voi sieltä siirtyä Pattayalle.

Nopeinta ja vaivattominta on siirtyä taksilla suoraan lentoasemalta Pattayalle. Taksin voi ottaa lentoasemalta, mutta suoraan kyyti ei välttämättä järjesty vaan ensin taksi vie taksiasemalle, jolta voi sitten taksilla tai minibussilla jatkaa Pattayalle. Kaikkein paras on tilata etukäteen taksi, ja esimerkiksi Pattaya Express Taxi vie 1–4 matkustajaa matkalaukkuineen alkaen hintaan 1600 bahtia. Myös Online Pattaya, jonka hinnat ovat samaa tyyliä, vie Don Muangista Pattayan hotellille.

Mahdollista on myös siirtyä lentoasemalta taksilla ensin Mo Chit -linja-autoasemalle ja sieltä isolla bussilla tai minibussilla Pattayalle. Taksi bussiasemalle maksaa noin 200 bahtia.

Edullisinta on siirtyä Pattayalle bussilla, mutta ensin on mentävä lentoaseman ensimmäiselle tasolle (Level 1), josta lähtee keltainen bussi kohti Mo Chit -asemaa (Southern Bus Terminal). Mo Chitista lähtee vähintään tunnin välein normaali bussi (big bus) tai minibussi (minibus) Pattayalle, mutta vuoroja ei ole kovin myöhään illalla tai niitä on ainakin harvakseltaan klo 17 jälkeen. Huomion arvoinen asia on se, ettei jää pois Mo Chit -juna-asemalla vaan vasta linja-autoasemalla, joka on noin vartin bussimatkan päässä BTS-asemasta.

Taksi Bangkokista Pattayalle

Bangkokin lentoasemalta, muualta Bangkokista tai muualta Thaimaasta voi hyvin siirtyä taksilla Pattayalle. Jopa Hua Hinista, josta on 5–6 tunnin ajomatka, tehdään matkoja taksilla Pattayalle, ja taksimatka Bangkokista Pattayalle kestää pari tuntia. Taksimatkan voi hyvin järjestää lähes missä tahansa, mutta sellainen tulee huomattavasti kalliimmaksi kuin yhteiskyydit. Jos kyydissä on 3–4 maksavaa henkeä, pysyvät kulut melko pieninä, mutta etenkin yksin matkustava maksaa pitkistä matkoista melkoisesti.

Taksi
Bangkokin lentoasemalta, muualta Bangkokista tai muualta Thaimaasta voi hyvin siirtyä taksilla Pattayalle. Taksimatka kestää pari tuntia.

Jos Bangkokin lentoasemalta haluaa siirtyä Pattayalle taksilla, voi sen hyvin tehdä ensimmäisen kerroksen (Level 1) 8. portilta (Gate 8), mistä taksit kyllä saman tien vievät Pattayaan. Matkalle tulee hintaa noin 1500 bahtia.

On olemassa myös taksiyhtiöitä, joiden kanssa asiat voi sopia etukäteen. Niihin kuuluvat Tom Taxi Service, Pattaya Bangkok Taxi ja Mike Pattaya Taxi. Normaali hinta etukäteen tilatulle matkalle Bangkokista tai Bangkokin lentoasemalta Pattayalle on 1000–2000 bahtia, ja taksiin voi nousta 1–10 henkeä.

Linja-autot ja minibussit Bangkokista Pattayalle

Jos haluaa siirtyä bussilla Bangkokista muualta kuin lentoasemalta Pattayalle, on siellä parikin eri linja-autoasemaa, joilta voi siirtyä normaalilla bussilla (big bus) tai pikkubussilla (minibus) Pattayaan. Lippu maksaa 100–150 bahtia suuntaansa, ja yleisesti ottaen niille, joilla on enemmän tavaraa matkassa kuin yksi pieni kassi, käyttävät mieluummin isoa bussia, sillä minibussissa matkatavarat voivat olla summittaisesti bussin lattioilla ja penkeillä. Joissain minibusseissa laukkua varten voi myös joutua ostamaan erillisen matkalipun.

Jos on Khao San Roadin lähellä, kannattaa käyttää eteläistä bussiasemaa (Sai Tai Mai, Southern Bus Terminal) [kartalla], jonne pääsee nopeasti vaikka bussilinjalla 511 tai taksilla 100–150 bahtilla.

Jos on muualla Bangkokissa, kuten Pratunamissa, on pohjoinen bussiasema (Mo Chit, Northern Bus Terminal) [kartalla] parempi, sillä sieltä on enemmän yhteyksiä Pattayalle. Asemalle voi siirtyä SkyTrain-junalla (BTS) niin, että menee ensin asemalle Mo Chit, laskeutuu alas bussipysäkeille ja siirtyy bussilinjalla 3 tai 77 (lippu 7 bahtia) linja-autoasemalle. Vaikka matka näyttää kartalla lyhyeltä, on sitä mahdoton kävellä ja bussimatkakin kestää reilun vartin.

Jos haluaa siirtyä mahdollisimman vaivattomasti Bangkokin syövereistä Pattayalle, on yleistä ottaa minibussi, jolla suoraan hotellilta tai hotellin lähellä olevalta matkatoimistolta mennään Pattayalle. Tällaiset matkat maksavat vähän enemmän kuin normaalit bussimatkat, mutta ne ovat melko vaivattomia. Eniten tällaisia matkoja tekeviä toimistoja ja pisteitä on Khao San Roadin varrella ja lähellä, etenkin sen alkupäässä olevan valtakadun kulmausten tienoilla [kartalla].

Jos ei halua mennä suoraan Pattayalle mutta ei jäädä Bangkokiinkaan, on lentoaseman lähellä bussiterminaali [kartalla], josta lähtee busseja moneen eri paikkaan ja joka englanniksi tunnetaan nimellä ”Public Transportation Center” tai ”Bus Terminal Airport Bangkok”. Sinne voi siirtyä ilmaiseksi lentoasemalta kulkevalla bussilla, joka tunnetaan nimellä ”The Airport Shuttle Service”. Paras paikka mennä odottelemaan sitä on portti 5 (Gate 5) sekä ylä- että alakerrassa.

Junalla Bangkokista Pattayalle

Junalla Bangkokista kuljetaan muutamaan suuntaan, mutta Pattayan suunta ei kuulu vilkkaimpiin reitteihin. Rautatieyhteys on lähinnä kuriositeetti, mutta jos haluaa kulkea Bangkokin päärautatieasemalta (Hua Lamphong) [kartalla], jolle on metroyhteys, Pattayan rautatieasemalle, se onnistuu kerran päivässä. Perinteisesti klo 6.55 lähtee juna, joka nelisen tuntia myöhemmin saapuu Pattayan rautatieasemalle. Liput, jotka voi ostaa ennen junaan nousemista, maksavat vähän, alle euron.

Katamaraani Hua Hinistä Pattayalle
Nykyään rannikolta lahden yli voi siirtyä nopealla aluksella, joka vie Hua Hinistä Pattayaan 2 tunnissa.

Hua Hinista Pattayalle

Hua Hin sijaitsee lahden toisella puolella, ja se on vähän samantyylinen paikka kuin Pattaya. Myös siellä suomalaiset asuvat ja viettävät eläkepäiviään, ja perinteisesti kaupunkien väli on kuljettu pitkällä, noin 6 tuntia kestävällä taksimatkalla.

Nykyään rannikolta lahden yli voi siirtyä nopealla aluksella, joka vie kaupungista toiseen 2 tunnissa. Se lähtee Pattayalta klo 13 ja Hua Hinista klo 16, ja aikuisten matka maksaa 1250 bahtia, lasten (2–12 v.) 950 bahtia. Alus lähtee ja saapuu päälaiturille [kartalla], joka on illanviettokadun (Walking Street) päässä. Lipun voi ostaa verkkosivuilta, tai sen voi käydä hakemassa päivää ennen tai samana aamuna. Jos lipun ostaa paikan päällä, passi kannattaa ottaa mukaan.

Matkatoimistojen järjestämät matkat

Matkatoimistot järjestävät matkoja Pattayaan, mutta hotellin kanssa saa olla tarkkana. Hotelli voi olla kaukana ytimestä, esimerkiksi Jomtienissä, tai se voi olla hankalassa paikassa. Ruoat ovat Thaimaassa sen verran hyviä, että all inclusive -tarjouksia ei kannata katsella. Jos haluaa viettää aikaa ihmisten parissa rannalla ja muualla sen tuntumassa Pattayan ytimessä, kannattaa hotelli valita läheltä rantaa. Kannattaa kuitenkin vältellä pääillanviettokadun (Walking Street) ympäristöä, sillä siellä on meluisaa alkuillasta aamunkoittoon.

Jos ei halua yöpyä Pattayan keskustassa, on hotelleja muuallakin, ja jos Pattayan keskusta ei sinänsä kovin paljon kiinnosta, voi olla aivan hyväkin yöpyä toisaalla.

Aurinkomatkat tekee matkoja Pattayaan marraskuun puolivälistä maaliskuun loppuun, ja matkaan pääsee viikoksi edullisimmillaan noin 1100 eurolla. Hotellit ovat tasoltaan hyviä, ja niiden joukossa on myös Pattayan ytimessä olevia hotelleja. Matka lentoasemalta Pattayalle tehdään järjestetyllä bussikuljetuksella, joka on lisämaksullinen.

Myös Matkapörssi tekee matkoja Pattayalle, mutta muut matkatoimistot eivät tällä hetkellä järjestä matkoja Pattayalle.

Teksti: Peter Forsberg
Kuvat: Roger Price /Wikimedia, Peter Forsberg
2019/03

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti