Thaimaa – Lisää kiinnostavia paikkoja
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Rodos on yksi Kreikan suosituimmista lomakohteista, missä aurinko paistaa ja lämpöä piisaa. Rentoutuminen, auringonotto, shoppailu, herkuttelu ja arjesta irtautuminen ovat sen parasta antia. Lue lisää Rodoksesta

Selviytymisopas


Matkat ja matkustaminen Pattayalle

Bangkokin lentokenttä Suomesta Pattayalle haluava ei pääse sinne suoraan, vaan ensin pitää lentää Bangkokiin tai Phuketiin ja siirtyä niistä Pattayalle. Vaikka Bangkokista on teoriassa helppo siirtyä koska ja mistä tahansa Pattayalle, on pääasiallisesti Pattayalle haluavan kaikkein paras siirtyä sinne suoraan Bangkokin lentoasemalta. Helsingistä pääsee sekä suorilla että välilaskullisilla lennoilla Bangkokiin, ja matkustaminen kaupunkien välillä on kalleimmillaan joulukuussa. Pattaya on parhaimmillaan omatoimikohteena, jolloin siihen voi yhdistää muitakin kohteita. Sinne kuitenkin tehdään jonkin verran pakettimatkoja. >> Matkat ja matkustaminen Pattayalle

Sää, ilmasto ja parhaat matkustusajat

Auringossa Pattayalla on trooppinen ilmasto, jolla on kolme eri vuodenaikaa. Kaikkein paras aika olla Pattayalla on joulukuun alusta maaliskuun puolivälin tienoille, sillä tällöin aurinko paistaa jatkuvasti ja sateita ei ole juuri koskaan. ”Viileä ja kuiva kausi” kestää oikeastaan vain joulukuun jälkimmäiseltä puoliskolta tammikuun jälkimmäiselle puoliskolle. Tällöin ilman kosteusprosentti on ”vain” 70–73, keskimääräinen päivälämpötila on 30 ja öisin elohopea voi tipahtaa jopa 21–22 asteeseen. >> Sää, ilmasto ja parhaat matkustusajat

Saapuminen Pattayalle ja siirtyminen asemilta muualle kaupunkiin

Avolavabussi Pattayalle voi saapua kahdelle eri bussiasemalle, rautatieasemalle tai laivalaiturille. Bussit voivat jättää muuallekin kaupunkiin, mutta tällöin olisi hyvä tuntea kaupunkia jo etukäteen. Jos ei tunne Pattayaa, kannattavaa on kulkea bussiasemalle asti ja siirtyä siellä avolava-autolla eli baht-bussilla minne sitten haluaakin mennä. Yleisesti ottaen siirtymisestä paikasta toiseen ei kannata etukäteen huolehtia, sillä Pattayalla kuten Thaimaassa yleensäkin yksi suurimpia bisneksiä on turistien siirtäminen paikasta toiseen. >> Saapuminen Pattayalle ja siirtyminen asemilta muualle kaupunkiin

Liikkuminen

Mopokuski Kaikkein paras Pattayalla on kävellä paikasta toiseen, mutta välimatkat ovat pitkiä ja kostea kuumuus tekee kävellen liikkumisesta hikistä piinaa. Mopotaksit ovat varsin yleisiä, mutta ne ovat hyviä vain yhdelle hengelle. Normaaleja takseja Pattayalla on vähän, ja niillä siirrytään yleensä johonkin toiseen kaupunkiin. Ainoa julkinen liikenneväline on bussi, joihin kuuluu baht-bussiksi kutsuttu avolavabussi ja tavalliset bussit. Pattayalla voi pyöräillä, ajaa skootterilla tai autoilla, mutta se on erittäin vilkas paikka, jossa juuri saapunut ensikertalainen ei mielellään lähde ajamaan minkäänlaista menopeliä. >> Liikkuminen

Turvallisuus ja hygienia

Kieltomerkki Valtaosa Thaimaahan ensimmäistä kertaa matkustavista on huolissaan monista eri asioista, ja monet huolet liittyvät hygieniaan ja turvallisuuteen. Etenkin ruokamyrkytykset, erilaiset kuumetaudit kuten malaria ja onnettomuudet pelottavat Pattayalle ja muualle Thaimaahan matkustavia. Moni myös muistelee matkalaisten kokemuksia parinkymmenen vuoden takaa, mutta Thaimaa on monin tavoin muuttunut, siistiytynyt ja modernisoitunut, eikä oikeastaan minkäänlaisia huolia ole luvassa niille, jotka tiedostavat vaarat ja tuntevat pelisäännöt. >> Turvallisuus ja hygienia

Perheen kanssa Pattayalla

Rannalla Pattayan ytimessä on vähän paikkoja, jotka olisivat perheille soveliaita, ja näin majapaikka kannattaa katsoa jostakin muualta ja kannattaa varautua viettämään aikansa pääosin muualla kuin Pattayan ytimessä. Parhaimmillaan Pattaya on lomapaikkana marraskuulta maaliskuulle, ja niin ruoiltaan kuin ostospaikoiltaankin se on kärkiluokkaa. Jos Pattayalle saapuu rantalomalle, on Jomtien hyvä osoite, ja siellä on perheille soveltuvaa tekemistä. Naklua on samantyylinen paikka, jossa moni asia on jo ennestään tuttua, ja myös se on hyvä osoite perheille. >> Perheen kanssa Pattayalla

Thaimaa – Lisää kiinnostavia paikkoja
Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti