Aiheeseen liittyvää: Lisää kuvia
Aiheeseen liittyvää
Lisää kuvia
Thalang Road
Thalang (Talang) Road on vanhankaupungin hienoin ja paras katu, ja sen varrella on lukuisia hyviä kauppoja, ravintoloita ja kahviloita.

Phuketin kaupunki ja sen lähialueet

Phuket on Thaimaan suurin saari, ja tämä 576 neliökilometrin kokoinen saari on hivenen Singaporea pienempi. Perinteisesti saari on ollut Intian ja Kiinan välillä kulkevien kauppareittien varrella, ja se oli myös eurooppalaisten suosima kauppapaikka, josta monet käyttivät nimeä ”Junk Ceylon”. Sen suurimmat tuotteet olivat aikoinaan tina ja kumi, mutta nykyään turismi on saaren pääelinkeino. Vaikka Phuketissa on ollut asutusta ja kaupankäyntiä jo 1500-luvulta lähtien, ei se kuitenkaan ole ollut olennainen osa Thaimaata kuin vasta 1800-luvun alkupuolelta eteenpäin, ja vasta 1930-luvulla Phuketista tuli koko saaren kattava provinssi.

Saaren pääkaupunki (Phuket Town) on paikka, jossa saaren historia pääsee esiin, sillä monet rakennukset edustavat ainutlaatuista siirtomaa-ajan arkkitehtuuria ja kaupungissa on tarjolla eri vähemmistöjen kuten kiinalaisten ja muslimien ruokia. Siellä asuu noin 75 000 ihmistä, ja se on yksi Thaimaan vanhimpia kaupunkeja.

Phuket Town

Phuket Town elää nimenä edelleen, vaikka vuodesta 2004 lähtien sen virallinen nimi on ollut ”Phuket City”. Phuket on paikka, jonne on helppo suunnata kaikilta rantalomapaikoilta julkisilla busseilla.

Siellä on useita museoita ja vanhakaupunki jossa voi tutustua alueen historiaan, syödä, tehdä ostoksia ja viihtyä iltaisin. Phuketin kaupungissa on muutama buddhalainen temppeli, jotka antavat oman säväyksensä tälle varsin mielenkiintoiselle kaupungille. Välimatkat siellä ovat huomattavasti pidempiä kuin kartalla, ja korttelisto on sokkeloinen. Kaupungissa eksyy helposti, ja kostea kuumuus tekee kaupunkiin tutustumisesta normaalia hankalampaa. Se on parhaimmillaan aamu- ja iltapäivällä, mutta kuuman keskipäivän aikaan sen ydin ei ole saaren paras oleskelupaikka.

Ranong Road, Phuketin vanhakaupunki
Phuketin kaupunkiin muualta saarelta saapuva näkee ensimmäiseksi Ranong Roadin.

Vanhakaupunki

Phuketin kaupunkiin muualta saarelta saapuva näkee ensimmäiseksi Ranong Roadin, jolla on paljon bussipysäkkejä. Noin klo 7–18 bussit kulkevat saaren eri osista kohti pääkaupunkia, mutta pimeän aikaan bussien liikkeet ovat vähäisiä ja arvaamattomia. Bussit saapuvat yleensä liikenneympyrälleSuriyadej Traffic Circle (Suriyadej Traffic Circle) [kartalla], jonka tunnistaa suihkulähteestä ja joka on antanut sille nimensä. Liikenneympyrältä kohti Patongia ja Kathua lähtevä voi nähdä paljon kauppoja, joissa asioivat paikalliset, oikealla puolella torialueenTorialuetta, joka on jonkinlaisessa toiminnassa ympäri vuorokauden, ja kauppahallin, joka pääosin suljetaan aikaisin iltapäivällä. Torin ympäristössä, kohti Krabi Roadia kulkeva näkee myös mielenkiintoisia seinämaalauksiaSeinämaalauksia, joita on muuallakin Phuketin kaupungissa. Järkevää onkin myös kävellä ensin Krabi Roadia ja sitten Thalang Roadia pitkin pääpaikkoja, jotta näkee kaikki eri kadut.

Liikenneympyrän jälkeen Ranong Road muuttuu Rasada (Ratsada) Roadiksi, ja tällä kadulla on kauppoja, kuten eräänlainen pieni ostoskeskus. Sen varrella on myös melkoinen määrä ravintoloita, joiden joukossa on kasvisravintola, ja myös kahviloita, joten siihen on hyvä jonkin verran tutustua.

Phang-Nga (Phangnga) Road
Phang-Nga Roadin varrella on muuallakin kaupungissa olevaa kiinalais-portugalilaista arkkitehtuuria.

Rasada Roadista seuraava katu kohti Thalang Roadia mentäessä on Phang-Nga (Phangnga) Road. Sen varrella on muuallakin kaupungissa olevaa kiinalais-portugalilaista arkkitehtuuria (engl. Sino-Portuguese), joka antaa vanhallekaupungille aivan ainutlaatuisen säväyksen. Phuketin kaupunki on ytimen osalta silmiähivelevän kaunis, ja entisöidyt julkisivut ovat etenkin Phang-Ngalla ja Thalang Roadilla ainutlaatuisia. Phang-Nga Roadin hienoihin rakennuksiin kuuluvat esimerkiksi Kasikorn BankKasikorn Bank ja Standard Chartered BankStandard Chartered Bank, jonka suojissa on Baba-museo, mutta muitakin hienoja samantyylisiä taloja tulee niin tällä kuin muillakin kaduilla vastaan. Kadun varrella on melkoinen määrä ravintoloita, kauppoja ja taidegallerioita, mutta se on melko suuren osan ajasta suhteellisen rauhallinen katu ja monet paikat ovat usein kiinni.

Huomionarvoinen seikka on se, että Yaowarat Roadin jälkeen Thalang muuttuu Krabi Roadiksi. Sen varrella on upeita rakennuksia, kuten Thai Hua (Thaihua) MuseumThai Hua (Thaihua) Museum. Pian sen jälkeen tulee vastaan kuja (Soi Phisai Sapphakit), joka vie toripaikan ohi kohti linja-autopysäkkejä, ja sen tuntumassa on muutama hieno graffiti, josta voi räpsätä kuvia.

Thalang (Talang) Road on vanhankaupungin hienoin ja paras katu, joka myös on kaupungin turistivoittoisin. Sen varrella on lukuisia hyviä kauppoja, ravintoloita ja kahviloita, mutta se on melko aikaisin illalla jo täysin kuollut ja siihen on hyvä lähteä tutustumaan hyvissä ajoin ennen illan hämärtymissä. Poikkeus on sunnuntai, jolloin klo 17–22 sillä pidetään suosittu ja erinomaisena pidetty iltatori.

Entisöity talo Dibuk Roadilla
Dibuk Roadin varrella on hienoja rakennuksia, kuten hienosti kunnostettu talo Yaowarat Roadin kulmauksessa.

Thalangin jälkeen vastaan tulee vielä Dibuk Road, joka Thalangin tavoin on pitkä, joen toiselle puolelle ulottuva katu. Sen varrella on hienoja rakennuksia, kuten hienosti kunnostettu talo Yaowarat Roadin kulmauksessa, ja sen varrella on myös ytimen paras buddhalainen temppelialue. Phuket on pääosin buddhalaista uskontoa harjoittava paikka, mutta sen väestöstä noin 20 % on muslimeita, ja tämä seikka antaa lisäväriä sekä Phuketin katukuvaan että siellä tarjottaviin ruokiin. Yksi hieno yksityiskohta kadulla on myös Yaowarat Roadin risteyksen lähellä oleva, Thaimaan edesmennyttä kuningasta muistava seinämaalausThaimaan edesmennyttä kuningasta muistava seinämaalaus.

Näiden neljän pääkadun lisäksi niiden poikkikadut ovat huomionarvoisia. Kaikkein suurimman huomion ansaitsee Yaowarat Road, joka kulkee liikenneympyrältä kohti Thalang Roadia ja joka liikenneympyrän jälkeen jatkuu Bangkok Roadina. Sen varrella on paljon kaupungin parhaita illanviettopaikkoja, ja se on myös yksi kaupungin parhaita ostoskatuja.

Surin-liikenneympyrä
Joen toisella puolella yksi parhaita alueita on Surin-liikenneympyrän tuntuma.

Joen toisella puolella olevat alueet

Joen toisella puolella on mielenkiintoisia alueita, joista osaan voi tutustua myös vain päiväretkellä kaupungissa oleva.

Dibuk Road jatkuu joen jälkeen jonkin matkaa saman nimisenä, ja sen merkittävin vierailupaikka on Limelight [kartalla], ostoskeskus jonka vieressä pidetään torstai- ja perjantai-iltaisin iltatori (Indy Market). Sitä vastapäätä on puistomainen alue, jonkalaiset eivät ole Thaimaan kaupungeissa kovin yleisiä, ja jos puiston kävelee läpi, tulee Thalang Roadin varrella oleva hieno lohikäärme-veistosHai Leng Ong (Hai Leng Ong). Tämän veistoksen lähellä paikalliset mielellään myöhäisestä iltapäivästä lähtien viettävät aikaa, ja täällä voi nähdä vaikka paikallisia potkimassa rattan-palloa eli pelaamassa käsittämättömän vaikeaa ja taidokasta takraw-potkupalloaTakraw-potkupallon pelaajia, jossa palloa ei saa päästää maahan mutta joka sinänsä yleensä on vain puolitotista leikkiä.

Seuraava katu eli Phang-Nga Road on joen toisella puolella varsin hyvä katu. Sen varrella on kolmiulotteinen Trick-Eye Museum [kartalla], joka on erinomainen vierailupaikka kenelle tahansa. Jos siltä jatkaa katua pitkin muutama sata metriä, tulee vastaan Bus Terminal 1 [kartalla], jolle lentokenttäbussit saapuvat ja jolta pääsee varsin rajallisesti muualle saarelle.

Yksi parhaita alueita joen toisella puolella on Surin-liikenneympyrä [kartalla], joka itse asiassa on aika lähellä Rasada Roadia. Sen tuntumassa on yksi kaupungin suurimpia hotelleja, temppelialue, parikin biljardisalia, hyviä ravintoloita ja paikallisten suosiota nauttivia ruokakojuja, joissa voi syödä hyvin mutta edullisesti.

Phuket.com kertoo kaiken tarpeellisen Phuketin kaupungista.

Laem Phanwa

Phuketin kaupungin eteläpuolella oleva niemimaa eli Laem Phanwa (Cape Panwa) on sademetsien peitossa, ja se on sen verran luonnollinen paikka, että sanotaan sen olevan viimeinen osa Phuketia, jossa voi kokea Phuketin sellaisena kuin se ennen turismia oli. Alueella on majapaikkoja, joissa yöpyvä voi rentoutua täysin siemauksin ja olla täysin poissa Phuketin usein varsin hektisen lomailun pyörteistä.

Niemimaalla on kaksi varsinaista vierailupaikkaa, jotka kiinnostavat turisteja: Phuketin akvaariomaailma [kartalla], joka on perheiden suosikki, ja Cool Spa [kartalla]. Se on monen mielestä Phuketin paras kylpylä, mutta se on melko hintava. Se kuitenkin on erittäin hieno ja jopa ainutlaatuinen paikka viettää päivä, ja tämän kukkulalla olevan kylpylän uima-altaalta on unohtumattomat näkymät merelle.

Niemimaalla on melkoinen määrä pidettyjä ravintoloita, ja sen ranta [kartalla] on sen verran hyvä, että ainakin niemimaalla lomailevien kannattaa tutustua siihen ja sen palveluihin.

Koh Sireh

Phuketin kaupungista neljän kilometrin päässä oleva Koh Sireh (Ko Sireh, Ko Sire, Koh Sirey) on saari, joka on sillan ansiosta yhteydessä Phuketin saareen. Sinne pääsee siltaa pitkin, ja sen tunnetuin nähtävyys on kukkulan päällä sijaitseva ja makuuasennossa oleva Buddha-patsas, joka on Wat Sireh -temppelialueella [kartalla].

Toinen paikka, jossa vieraillaan, on eksoottinen kylä (Gypsy Village, Chow Lair, Chao Lay) [kartalla], ja sen asukkaat kuuluvat vähemmistöön, joka ei puhu thai-kieltä. Yksi hyvä ajanviete tässä ”mustalaiskylässä” on nauttia sen ravintolassa mereneläviä, jotka kuuluvat saaren parhaisiin.

Koh Sirehillä on vähän hankala liikkua ilman skootteria tai muuta omaa kuljetusta, mutta siellä kulkee jonkin verran avolavabusseja, joihin voi nousta missä tahansa. Phuketin kaupungista tänne pääsee Ranong Roadin bussipysäkeiltä tunneittain valoisaan aikaan, ja taksi Phuketin kaupungista tänne maksaa alkaen 300 bahtia.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2019/06

Julkaistu: 13.9.2019  |  Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti