Booking.com
Lentokenttäbussi
Linja-auto lentokentältä saapuu Splitissä hivenen syrjässä olevalle asemalle, jolta voi kävellä vanhankaupungin tuntumaan vartissa.

Matkat Splitiin ja liikkuminen paikan päällä

Splitin lentoasemalta on lyhyt matka keskustaan, ja vaikka kävely onkin paras tapa siirtyä kaupungin keskustassa paikasta toiseen, on siellä edullisia takseja, hyvä linja-autoverkosto ja mahdollisuus vuokrata erilaisia menopelejä, skoottereista polkupyöriin.

Split on oiva kohde omatoimisesti tehtävälle matkalle, mutta sinne voi myös lähteä matkatoimiston järjestämälle pakettimatkalle. Adrianmeren rannalle on hyvä suunnata toukokuulta lokakuulle, mutta heinä- ja elokuu voivat olla turhan kuumia ja vilkkaita vierailuajankohtia. Suoria lentoja on kesäkaudella useillakin eri lentoyhtiöillä, mutta muina vuodenaikoina Splitiin on hankalampi päästä suoraan Suomesta.

Saapuminen Splitiin

Splitin lentoasema sijaitsee lyhyen matkan päässä lähellä Trogiria, ja sieltä voi tulla edullisesti paikallisbussilla keskustaan tai sieltä voi myös taksilla hurauttaa nopeasti minne tahansa kaupungin ympäristöön. Jos Splitiin saapuu linja-autolla, on kaupungin keskustassa kaksi eri asemaa, joista toinen on sataman vieressä. Sataman vieressä sijaitsee myös Kroatian eteläisin rautatieasema, eikä sinne tai satamaan saapuvalla ole pitkä matka keskustaan.

Lentoasemalta muualle kaupunkiin

Splitin lentoasema eli Zračna luka Split sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Splitin keskustasta. Sieltä voi siirtyä muualle kaupunkiin helposti ja nopeasti aamusta iltaan.

Linja-autot 37 ja 38 kulkevat Splitin keskustan ja lentoaseman väliä. Bussi 37 kulkee Splitin ja Trogirin väliä, joten sillä voi mennä myös suoraan Trogiriin, jos majapaikka on siellä. Lippuja voi ostaa kuskilta, lentoasema sijaitsee vyöhykkeellä 3 ja matka sen ja keskustan välillä maksaa 17 kunaa eli reilut 2 euroa. Splitissä linja-auto saapuu hivenen syrjässä olevalle asemalle [kartalla], jolta voi kävellä vanhankaupungin tuntumaan vartissa ja jolta myös paikallisbussilla voi yrittää siirtyä kohti kaupungin muita osia. Esimerkiksi linjat 2, 9, 10 ja 15 kulkevat bussiasemalta kohti satamaa ja vanhaakaupunkia, ohi keskustan torin. Muualle kaupunkiin paikallisbussilla haluavan on hyvä tutustua reittikarttaan.

Taksi Trg Republike -aukiolla
Taksi on mukavin ja hintavin tapa siirtyä lentoasemalta muualle kaupunkiin. Normaali hinta tätä nykyä on 300 kunaa, joka on noin 40 euroa.

Lentoasemalta on myös suoria yksityisbusseja, jotka kulkevat lentoaseman ja keskustan välin. Ne saapuvat ja lähtevät Splitissä päälinja-autoasemalta (Autobusni kolodvor) [kartalla], joka sijaitsee sataman ja rautatieaseman vieressä, muutaman sadan metrin päässä vanhastakaupungista.

Taksi on tietenkin mukavin ja hintavin tapa siirtyä lentoasemalta muualle kaupunkiin. Normaali hinta tätä nykyä on 300 kunaa, joka on noin 40 euroa. Jos ei halua ottaa riskejä, on hyvä varata taksi verkkosivujen kautta. Hyviä yhtiöitä, jotka kulkevat lentoasemalle, ovat esimerkiksi Airport Taxi Split, Taxi Split Airport ja Sun Transfers. Taksilla voi helposti hurauttaa lentoasemalta myös muualle Dalmatiaan, kuten Trogiriin tai Makarskaan.

Saapuminen linja-autolla, rautateitse tai laivalla Splitiin

Splitissä on kaksi linja-autoasemaa. Toinen eli pääasiallinen Autobusni kolodvor [kartalla] sijaitsee sataman ja rautatieaseman vieressä, muutaman sadan metrin päässä vanhastakaupungista. Sinne saapuu linja-autoja kaikkialta Kroatiasta ja myös Sarajevosta, Mostarista ja muualta entisen Jugoslavian alueelta. Asemalla on ympäri vuorokauden avoinna oleva wc ja aamusta iltaan avoinna oleva tavarasäilö. Sen lippukassoilla on lähes aina jonoja, niin että jos sitä kautta aikoo lähteä muualle, on liput hyvä käydä hakemassa hyvissä ajoin etukäteen.

Splitin toinen linja-autoasema, jonne saapuu lähinnä busseja Trogirista ja lentoasemalta, sijaitsee jonkin verran keskustan ulkopuolella [kartalla], ja sieltä voi siirtyä kohti satamaa ja vanhaakaupunkia linjoilla 2, 9, 10 ja 15.

Splitin Željeznički kolodvor eli rautatieasema sijaitsee [kartalla] sataman ja päälinja-autoaseman vieressä. Sinne tulee junia lähinnä Zagrebin suunnalta, eikä Zadarista oikeastaan enää tule suoria junia, ja jos sinne saapuu, sieltä on helppo kävelläkin vanhaankaupunkiin ja muille pääpaikoille muutamassa minuutissa.

Splitin Trajektna Luka eli matkustajasatama sijaitsee [kartalla] hyvin lähellä linja-autoasemaa, ja sinne saapuu lauttoja paitsi muualta Kroatiasta myös Italiasta.

Liikkuminen Splitissä

Splitissä pääasiallisesti kävellään paikasta toiseen, mutta normaalia pidemmillä matkoilla siellä voi turvautua bussiin tai taksiin. Valtaosa nähtävyyksistä sijaitsee vanhankaupungin ympäristössä, ja niille kävelee nopeasti. Myös keskustan ulkopuolella oleville vierailupaikoille voi kävellä ja taksia tai bussia tarvitaan oikeastaan vain silloin kun haluaa siirtyä kauas Splitin ulkopuolelle.

Kävelijöitä merenrantabulevardilla
Paras kävelypaikka kaupungissa on merenrantapromenadi, joka on pitkä ja vastikään kunnostettu.

Kävely

Splitin Grad eli vanhakaupunki ja sitä ympäröivät viehättävät kaupunginosat ovat rauhallisia kävelyalueita suuren osan vuodesta, lukuun ottamatta erikoistapahtumia ja keskikesää, jolloin paikalle saapuu paljon turistiryhmiä. Grad on vain kävelijöille omistettu alue, jolla on mukava kävellä, ja sen käveleekin päästä päähän alle 10 minuutissa. Alueet sen ympärillä ovat miltei yhtä miellyttäviä kävelypaikkoja, mutta aivan vanhan ydinkeskustan ulkopuolella, missä valtaosa splitiläisistä asuu kerrostaloissa, ei ole erityisen paljon nähtävää. Poikkeuksia muodostavat etenkin Poljud-stadion ja Arkeologinen museo, jotka sijaitsevat uuden kaupungin puolella, aivan kuten pieni linja-autoasema, jolta lähtee bussi 37 Trogiriin ja jolta pääsee samalla bussilla tai bussilla 38 lentoasemalle. Näihin paikkoihin voi kävellä rantapromenadilta 10–20 minuutissa, mutta niille voi siirtyä myös linja-autoilla, tosin paikallisbussivuoroja liikkuu etenkin iltaisin ja viikonloppuisin harvakseltaan.

Paras kävelypaikka kaupungissa on Riva eli merenrantapromenadi, joka on pitkä ja vastikään kunnostettu. Niin turistit kuin paikallisetkin saapuvat sinne alkuillasta kävelylle, ja siltä voi jatkaa ylös vaikkapa Marjanin kukkuloille. Marjanin niemimaalle on helppo kävelymatka ydinkeskustasta, joskin esimerkiksi Bene-rannalle [kartalla] on paras siirtyä bussilla numero 12 ainakin toiseen suuntaan. Bačvice-rannalle on lyhyt kävelymatka rantapromenadilta, ja se sijaitsee lyhyen matkan päässä bussi- ja rautatieasemilta. Bačvicelta kannattaa myös kävellä keskustasta poispäin merenrantaa tai enemmän sisämaassa kulkevaa metsätietä pitkin, jolloin vastaan tulee huvipursisatamia, rantoja, upeita maisemia ja Firule-lahden rannalla oleva tenniskeskus [kartalla], jossa Wimbledon-voittaja Goran Ivanisevic tapasi uransa alkuaikoina harjoitella.

Julkiset liikennevälineet

Splitin julkinen liikenneverkosto muodostuu busseista, joista on turistille silloin tällöin hyötyä. Busseista vastaa Promet, ja lippuja saa edullisimmin kioskeilta, vähän kalliimmalla kuskilta. Split ja sitä ympäröivät alueet on jaettu vyöhykkeisiin, niin että edullisin lippu kioskilta ostettuna maksaa 11 kunaa, kallein matka Trogiriin maksaa kuskilta ostettuna 21 kunaa. 4-vuotiaat ja sitä nuoremmat voivat matkustaa ilman lippua, ja 5–10-vuotiaat saavat kaikki lippunsa 5 kunalla. Kioskilta voi ostaa kahden lipun paketteja, säästöä tulee noin viidenneksen per lippu, ja kioskilta saa myös 10 matkan lippuja, jotka antavat samantyylisen alennuksen. Kuukausikortti kaupungissa maksaa 290 kunaa eli lähes 40 euroa. Tarpeellisimpia vierailijalle on linja 12, joka kulkee Rivan vierestä Bene-rannalle ja Meštrović-museolle, ja myös jotkin muut bussilinjat voivat olla hyödyllisiä, etenkin kaupungin ulkopuolelle suuntaavat, joita ovat kaikki numerosta 35 ylöspäin.

Busseilla pääsee myös vyöhykkeellä 2 sijaitsevaan Salonaan, vyöhykkeellä 3 sijaitsevaan Kastelaan ja vyöhykkeellä 4 sijaitsevaan Trogiriin, ja näihinkin saa lippuja kuskilta kalliimmalla hinnalla tai kioskilta edullisemmin. Nämä bussit kuten 37 ja 38, jotka kulkevat Trogiriin, Salonaan ja lentoasemalle, lähtevät pieneltä linja-autoasemalta, joka sijaitsee lähellä arkeologista museota, kaupungin uudella puolella [kartalla]. Salonaan pääsee parhaiten linjalla 1, joka lähtee Trg Gaje Bulata -aukiolta [kartalla], aivan vanhankaupungin naapurista.

Linja-autot kulkevat klo 6–23, ja pe- ja la-öisin kulkee myös 3 yölinjaa. Edullisin, kaupungin sisällä käyvä lippu maksaa kioskilta ostettuna 9 kunaa, kuskilta 11 kunaa. Pientä rahaa on hyvä olla lippuja varten, eikä bussiin kannata mennä suurten setelien kanssa makselemaan.

Vaikka Splitin busseja on viime vuonna vaihdettu uusiin, eivät ne välttämättä ole kovin hyviä liikuntarajoitteisille tai lastenvaunujen kanssa kulkeville. Matalalattiabusseja on liikkeellä entistä enemmän, mutta täysin ongelmatonta linja-autoilla liikkuminen ei kaikille ole.

Reittikartta

Taksi

Taksi on varteenotettava tapa siirtyä etenkin 3–4 hengen porukoille, ja esimerkiksi keskustan ulkopuolella oleville rannoille, Salonikaan ja jopa Trogiriin voi siirtyä taksilla kohtuuhinnalla. Keskustan alueella taksia ei tarvita, mutta jotkut saattavat haluta tulla yöllä pois Bačvicen juhlimiskompleksista taksilla, ja myös Marjanin niemimaalle mennessään jotkut saattavat asioita helpottaakseen hypätä taksiin. Taksiin voi nousta erityisen hyvin Riva-rantapromenadin kummaltakin puolelta, hotellien edustoilta ja taksien suosimilta paikoilta, kuten asemien ja sataman edustoilta. Taksin voi aina tilauttaa hotellista tai ravintolasta, mutta sellaisen voi myös itse soittaa paikalle. Normaali aloitustaksa on 18 kunaa, yksi kilometri maksaa 10 kunaa ja kustakin matkalaukusta tulee 2,5 kunan lisämaksu, ja samat taksat pätevät myös öisin ja viikonloppuisin.

Taksin voi tilata helpoiten soittamalla numeroon 060 850 850, ja taksin voi tilata myös Split Taxi-, Auto Taxi Split- ja Taxi Service Split -sivuilta.

Polkupyörien vuokrauspiste trg Republike -aukiolla
Rent a Bike Split on pyöränvuokraaja, jonka pisteistä yksi sijaitsee keskeisellä Trg republike -aukiolla.

Polkupyörän vuokraaminen

Polkupyörällä on hyvä kulkea Splitin ydinkeskustan ulkopuolella, ja kaupungin ympäristössä on paljon hyviä pyöräilymaastoja ja rantateitä. Rent a Bike Split on pyöränvuokraaja, jolla on klo 9–23 avoinna olevia pisteitä, yksi keskeisellä Trg republike -aukiolla [kartalla]. Muita vaihtoehtoja ovat Rent A Bicycle ja Split Rent. Pyörän saa käyttöönsä reilulla 10 eurolla koko päiväksi, ja tarjolla on monenmoista pyörää ja lisälaitetta.

Auton tai moottoripyörän vuokraaminen

Splitin ympäristössä ei ole kovin mukavaa autoilla, mutta jos siellä haluaa vuokrata auton tai muun moottoriajoneuvon, se käy päinsä heti lentoasemalla. Nova esimerkiksi vuokraa autoja lentoasemalla ja keskustassa, mutta myös muualla rannikolla ja Zagrebissakin. Rental Cars tarjoaa mahdollisuuden vertailla eri yhtiöiden hintoja ja tarjontaa, ja senkin autoja voi hakea lentoasemalta tai keskustasta.

Jos haluaa vuokrata skootterin, saa sellaisen käyttöönsä 250–400 kunalla per vuorokausi, ja yksi vaihtoehto on Split Rental Agency, jonka kautta saa myös moottoripyörän alleen alle 100 eurolla per vuorokausi. Skoottereita ja muita moottoriajoneuvoja saa vuokraksi myös multa, kuten Venturolta ja Car Hire -yhtiöltä, joka vuokraa myös autoja.

Matkustaminen Splitiin

Splitiin voi hyvin matkustaa omatoimimatkalle, jolloin lennot ja majapaikka varataan itse. Omatoimimatkailija voi viettää kohteessa useamman kuin muutaman päivän, ja omatoimimatkaan on helppo yhdistää muitakin kohteita. Järjestetylle pakettimatkalle Splitiin on helppo lähteä, matkanjärjestäjiä on paljon ja kaupungissa on mukava viettää juuri pidennetty viikonloppu mutta viikko yksistään voi olla turhan pitkä aika.

Omatoimimatkat

Splitiin voi matkustaa Helsinki-Vantaan lentoasemalta päivittäin, mutta kesäkaudella matkustaminen Adrianmeren rannikolle on helpompaa kuin muina vuodenaikoina. Tavallisesti lennot ovat välilaskullisia, mutta myös suoria lentoja on kesäkaudella, esimerkiksi Norwegianilla ja Finnairilla, jolla on suoria lentoja toukokuun alusta lokakuun alkuun. Suora lento kestää 3 tuntia, ja välilaskulliset lennot vievät 5–6 tuntia. Halvimmillaan Norwegian vie Splitiin alle 100 eurolla suuntaansa, mutta lentojen hinnat vaihtelevat eri päivinä niin paljon, että joustavuudesta on taloudellista hyötyä. Skyscanner-sivusto on hyvä apuväline niille, jotka haluavat tutkia enemmänkin lentomahdollisuuksia ja löytää kaikkein parhaita tarjouksia.

Sustipan-puiston maisemia
Omatoimimatkailijoille niin hintojen, säiden kuin muidenkin asioiden puolesta parhaat ajat matkustaa kaupunkiin ovat huhti-kesäkuu ja syys-lokakuu.

Splitin sijaan omatoimimatkailija voi myös harkita lentämistä Zagrebiin tai Dubrovnikiin. Zagrebista on nykyisin varsin hyvä tulla Splitiin uutta moottoritietä pitkin bussilla, ja myös junat kulkevat niin päivisin kuin yön ylikin Adrianmeren rannikolle. Dubrovnikista pääsee nopeimmillaan reilussa 4 tunnissa bussilla Splitiin, ja lautat kulkevat kaupunkien väliä myös, joskin huomattavasti hitaammin.

Omatoimimatkailijoille heinä-elokuu ei ole paras aika matkata Splitiin, sillä tällöin monet majapaikat nostavat hintojaan, mutta jos mielii patikoida ja vaikkapa asua leirintäalueilla, niin keskikesäkin on varteenotettava aika vierailla Splitissä ja sen lähiympäristössä. Omatoimimatkailijoille niin hintojen, säiden kuin muidenkin asioiden puolesta parhaat ajat matkustaa kaupunkiin ovat huhti-kesäkuu ja syys-lokakuu.

Järjestetyt matkat

Split on hyvä kohde omatoimimatkailijalle, mutta sinne tehdään lennot ja hotellit sisältäviä pakettimatkojakin. Esimeriksi Apollomatkat tekee kesäkautena kaupunkiin lennot ja hotellin sisältäviä pakettimatkoja, ja myös esimerkiksi Tjäreborg, Etumatka ja Kaleva Travel tekevät matkoja Splitiin ja lähiympäristöön.

Matkojen hinnat vaihtelevat melkoisesti lähtöajan mukaan, ja järjestetylle matkalle lähtevien kannattaa neuvotella matkatoimistojen kanssa tarkasta lähtö- ja paluupäivästä, joilla voi olla suuri vaikutus matkan hintaan. Matkatoimistojen Splitin-matkojen kausi on yleensä toukokuulta syyskuun loppupuolelle tai lokakuun alkuun, ja tällä välillä heinä-elokuu on kiireisin aika sekä Suomesta lähtevien että muualta Splitiin matkustavien keskuudessa. Keskikesällä hotellit ovat normaalia kalliimpia, ja edullisemman ja miellyttävämmän matkan kokee, jos lomailee kaupungissa touko-, kesä- tai syyskuussa.

Teksti ja kuvat: Peter ForsbergTarkistettu ja uudistettu: 2016/05

Lukijoiden kommentteja

Halvallakin pääsee lentämäälä. Menopaluu (tarpeeksi ajoissa tilattu lento noin 1kk taaksepäin maksoi per hlö 150 euroa) Ja suora lento Helsingistä noin 3 tuntia.

Itsellä meno paluu 6.9.2014-13.9.2014 maksoi 135€ ja tämän ostin n. viikkoa aikaisemmin. Apollolla löytyi 85€ lennot kahdeksi viikkoa. Elikkä halvalla pääsee jos jaksaa etsiä :) /Lomalainen

Pääseekö busseihin kokoonpantavan pyörätuolin kanssa? Ovatko bussin askelmat korkeat vai kulkeeko matalalattiabusseja esim. Mestrovic-galleriaan? /Anja

Miten Splitistä pääsee julkisilla Plitviceen? Kauanko matka kestää? /Aila

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti