Hotelli Tallinnan vanhassakaupungissa
Vanhankaupungin kaikki majapaikat eivät suinkaan ole kaupungin kalleimpia, vaan siellä on edelleen yllättävän hyvä määrä edullisia ja keskihintaisia majapaikkoja.

Tallinnan parhaat alueet yöpyä ja niiden pidetyimmät hotellit

Tallinnassa on monia erilaisia alueita, joilla voi yöpyä, ja niillä kaikilla on omia hyviä puoliaan.

Vanhakaupunki on tunnelmallinen ja keskeinen alue, jolla on paljon matkailijoille suunnattuja palveluita mutta ei kovin paljon arkisia kauppoja tai normaalia elämänmenoa.

Vanhankaupungin vieressä oleva keskustan uusi puoli on liikenneyhteyksiltään ja palveluiltaan kaupungin paras alue, mutta sillä on monenmoista aluetta ja korttelistoa.

Myös muualla kaupungissa on majapaikkoja, ja monet niistä ovat aivan vanhankaupungin tai keskustan uuden puolen vieressä. Ne ovat erityisen hyviä autolla liikkeellä oleville ja niille, jotka saapuvat johonkin tapahtumaan tai leirintäalueella yöpymään.

Tallinnassa on myös kylpylähotelleja, joita on sekä aivan keskustassa että muualla kaupungissa, kuten Piritassa ja Viimsissä.

Vanhakaupunki

Vanhakaupunki on kaikkien Tallinnassa käyneiden tuntema miellyttävä ja varsin moniosainen alue, joka tosin ei enää aikoihin ole ollut normaali osa kaupunkia.

Se on lähinnä turistien ja vakavaraisten leikkikenttää, jonne paikallisilla on yhä vähemmän asiaa, mutta sinne lähdetään juhlistamaan tärkeitä tapahtumia, ja siellä on jonkin verran konserttipaikkoja, kirkkoja ja museoita, joissa myös paikalliset vierailevat. Pääosin vanhakaupunki kuitenkin 2010-luvulla alistettiin turismille, joskin koronakriisi voi ainakin joksikin aikaa tuoda muutoksia. Kaikesta huolimatta hintojenalennuksia tai suuria muutoksia Tallinnan vanhaankaupunkiin tuskin on lähivuosina tulossa.

Palvelut

Vanhankaupungin palvelut ovat melko hyviä mutta eivät yksipuolisuutensa takia kaupungin parhaita. Yksi vanhankaupungin pääpiirteistä on se, että siellä on hankala tehdä arkisia ostoksia kuten elintarvikeostoksia, ja Aia-kadun Rimi on jo pitkään ollut alueen ainoa suuri valintamyymälä. Jos ei halua majoittua turhan pitkän matkan päähän valintamyymälästä, on niitä melkoinen määrä hyvin lähellä VapaudenaukiotaVapaudenaukiota ja myös Viru-katua ja sen porttejaportteja.

Kulkuyhteydet

Kulkuyhteydet ovat vanhassakaupungissa huonoja, ja ainoa tapa siirtyä sinne muuten kuin kävellen on mennä sinne taksilla. Taksit eivät pääse joka kadulle, mutta harvoin kävelymatkaa tulee muutamaa kymmentä metriä enempää.

Yksi huomionarvoinen seikka on se, että joulukuulta maaliskuulle ja joskus huhtikuuhun asti vanhankaupungin kadut ovat yleensä lumessa, jäässä tai sohjossa. Nykyisin vetinen sohjo häiritsee siellä talvisin enemmän kuin lumi tai jää. Jalkineisiin kannattaa talvikaudella kiinnittää huomiota, ja reitit kannattaa valita mieluiten paljon kuljettuja katuja pitkin, sillä ne ovat talvisin parhaassa kunnossa.

Tutustu vanhankaupungin majapaikkoihin

Radisson Blu -hotelli, Keskustan uudet osat, Tallinna
Keskeisissä kortteleissa palvelut ravintoloista kauppoihin ovat kaupungin parhaita.

Keskustan uudet osat

Keskustan uudet osat ovat vanhankaupungin ympäristössä, ja niihin kuuluvat myös satama lähitienoineen ja Rotermannin kortteli, joka on suurin piirtein puolivälissä Viru-keskuksen ja sataman D-terminaalin välimaastossa. Nämä ovat laajoja alueita, joilla on erilaisia osia, mutta ne ovat kaikki hyvin keskeisiä kortteleita, joiden lähellä olevat palvelut ravintoloista kauppoihin ovat kaupungin parhaita.

Monet keskustan uudet osat ovat sataman lähellä ja joitain kortteleita lukuun ottamatta liikenneyhteyksiltään kaupungin parasta aluetta. Kaikki raitiovaunulinjat ja suurin piirtein kaikki bussilinjat kulkevat alueen läpi, ja sieltä on kävellen lyhyt matka kaikkialle vanhaankaupunkiin ja myös joihinkin muihin paikkoihin. Alueella on melko helppoa ja turvallista kävellä yöt päivät mutta monet kadut ovat leveitä. Valtaosa kortteleista on etenkin valtakatujen varsilla, sataman ympäristössä ja Maakrissa myös epäviihtyisiä ja kadut vaikeasti ylitettäviä, joten erilaisiin reitteihin kannattaa majapaikan ja muun kaupungin välillä tutustua.

Keskustan uusi osa on laaja, ja sillä on myös muutama vähän syrjäisempi kolkka. Yksi sellainen on kartalla lähellä vanhankaupungin Toompeata sijaitseva Toompuiestee ja sen sivukatu, Paldiskin maantie. Kadulta ei kuitenkaan käytännössä ole mikään kaikkein lyhyin matka vanhankaupungin pääpaikoille, ja oikopolut ovat talvikauden aikana yleensä tavalla tai toisella huonossa kunnossa tai liukkauden takia jopa vaarallisia.

Tutustu lisää keskustan uuden puolen majapaikkoihin

Laitaosien majapaikat, Kalamaja, Tallinna
Keskustan ulkopuolelle on paras majoittua kesällä ja omalla autolla liikkeellä olevien.

Tallinnan laitaosien majapaikat

Tallinnan ytimen eli vanhankaupungin ja uuden keskustan ympärillä olevat kaupunginosat ovat laajoja ja vain osin vierailijoille tuttuja.

Yksi tuttu kaupunginosa on vanhankaupungin vieressä oleva Kalamaja, mutta sekin on varsin laaja alue, jonka puutalokorttelisto on sen viehättävin tienoo.

Toinen keskeinen alue on aivan lähellä Vapaudenaukiota olevien kaupunginosien rypäs, joihin kuuluu melko lähellä Stockmannin oleva Tatari ja viehättävä puutalokorttelisto Uus Maailm, joka on lähellä A. Le Coq -areenaa.

Pirita on yksi tunnetuista keskustan ulkopuolella sijaitsevista kaupunginosista, ja myös sen ja ytimen välissä kulkevalla maantiellä on jonkin verran majapaikkoja.

Neljäs monelle tuttu alue on Rocca al Mare, joka sijaitsee läntisessä Tallinnassa, ja siellä sijaitsevat esimerkiksi Saku Suurhall ja eläintarha.

Laitaosien ominaispiirteitä

Tallinnan laitaosista on vaikea sanoa mitään varsinaisia yleispiirteitä, mutta Kalamajasta, Rocca al Maresta ja Piritasta on erityisen hyvät yhteydet ytimeen. Kalamajasta voi kävellä moneen paikkaan ja jopa satamaan, etenkin sen A-terminaalille, ja sieltä kulkee raitiovaunuja muualle kaupunkiin. Pirita taas on alue, jonka kautta kulkee melkoinen määrä busseja, mutta niin se kuin Rocca al Marekin ovat kaukana ytimestä.

Keskustan ulkopuolelle on paras majoittua kesällä ja omalla autolla liikkeellä olevien. Siellä ei välttämättä ole sen edullisempaa kuin muuallakaan, mutta huoneet voivat olla isompia, harrastusmahdollisuuksia on aivan eri tavalla ja luontoa on tietenkin majapaikan tuntumassa enemmän kuin ytimessä.

Lue lisää muualla kuin keskustassa olevista majapaikoista

Swissotel on kylpylähotelli
Swissotelissakin on luksusluokan kylpyläosasto.

Tallinnan kylpylähotellit

Tallinnassa on jo pitkään ollut hotelleja, joissa on ollut uima-altaita, saunoja ja hoitoja, mutta nykyään ns. kylpylähotelleja on paljon enemmän kuin vielä muutama vuosi sitten.

Kylpylähotellien tarjonta vaihtelee esimerkiksi vanhankaupungin Aia-kadun Kalev Span ja Viimsin kylpylähotellin vesipuistoista hienojen hotellien kuten Telegraafin ja Swissotelin luksusluokan kylpyläosastoihin. Joissain hotelleissa voi olla vain hoitoja ja sauna, mutta monissa on nykyään suuret ja monipuoliset kylpyläosastot, joissa on useita erilaisia saunoja, altaita ja muita palveluita, kuten kuntosali.

Kylpylähotellissa yöpyvä voi yleensä käyttää sen kylpylän palveluita ilmaiseksi, joskaan hoidot kuten hieronta eivät koskaan kuulu vain huoneen hintaan, mutta erilaisia paketteja voi olla tarjolla myös matkatoimistoilla. Kylpylähotellien hinnat vaihtelevat melkoisesti, ja osa niistä on melko edullisiakin. Kylpylälomalle mielivän kannattaa pitää mielessä, että kaupunkiin tutustuminen ei ole niin mielekästä, jos hotellin yhteydessä on hyvät palvelut, joten kylpylähotelliin kannattaa mennä niiden, jotka eivät ainakaan sillä kertaa juurikaan välitä kaupunkia kierrellä.

Lue lisää Tallinnan kylpylähotelleista

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2020/12

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti